RSS-linkki
Kokousasiat:https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.12.2022/Pykälä 291
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valmiussuunnitelmien päivittäminen
Kunnanhallitus 19.12.2022 § 291
244/09.06.00/2022
Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Jarno Kilpinen, p. 040 4868 300
Tyrnävän kunnan varautumisen ja valmiussuunnittelun tavoite on kunnan strategiaa tukien turvallisen elinympäristön luominen, kunnan palvelutuotannon mahdollisimman häiriötön hoitaminen kaikissa olosuhteissa, häiriötilanteiden hallinta ja niistä toipuminen. Tyrnävän kunnan varautumistyötä johtaa kunnanjohtaja kunnanhallituksen alaisuudessa.
Varautumistoimenpiteitä ovat muun muassa valmiussuunnittelu, turvallisuussuunnittelu, jatkuvuudenhallinta, etukäteisvalmistelut, koulutus ja harjoitukset. Varautuminen perustuu valmiuslain (1552/2011), pelastuslain (379/2011) ja muun erityislainsäädännön varautumisvelvollisuuteen.
Valmiussuunnitelman yleinen osa sisältää muun muassa kuvauksen kunnan varautumisesta häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin, kunnan elintärkeistä toiminnoista ja uhkamalleista.
Valmiussuunnitelman yleisen osan lisäksi hallintokunnat varautuvat häiriö- ja poikkeusolojen johtamiseen ja tehtäviin omilla suunnitelmillaan, kiinteistöille tehdyillä pelastussuunnitelmilla, resursoinnilla ja harjoittelemalla säännöllisesti suunnitelmien mukaista toimintaa. Varautumisessa otetaan huomioon myös ulkoistetut palvelut sekä yhteistyö elinkeinoelämän ja järjestöjen kanssa.
Kunnan turvallisuussuunnitelma on osa varautumista. Turvallisuussuunnittelu on pitkäjänteinen, järjestelmällinen ja koordinoitu prosessi kunnan turvallisuuskysymysten ratkaisemiseksi. Turvallisuussuunnittelulla ennalta ehkäistään ja torjutaan onnettomuuksia ja tapaturmia, rikoksia sekä häiriöitä ja parannetaan ihmisten turvallisuuden tunnetta.
Kunnan varautumisen ja valmiussuunnittelun tavoitteena on tehtävien mahdollisimman häiriötön hoitaminen sekä huolellisen suunnittelun ja ennakoivien toimenpiteiden avulla varmistaa kuntakonsernin eri toimijoiden selviytyminen yhteiskunnan kannalta elintärkeistä tehtävistä sekä yhteiskuntavelvoitteista kaikissa turvallisuustilanteissa.
Varautuminen on osa normaaliaikaista ja säännönmukaista tehtävien hoitamista ja kokonaisvaltaista riskienhallintaa. Varautuminen ja valmiussuunnittelu ovat osa Tyrnävän turvallisuussuunnittelua, kuntastrategian toteuttamista, turvallisuuskulttuurin kehittämistä ja yhteiskunnan turvallisuusstrategian toimeenpanoa
Kuntien ja yhteiskunnan toiminnassa ja toimintaympäristössä on tapahtunut merkittäviä muutoksia, jotka vaikuttavat myös varautumiseen ja turvallisuuden hallintaan. Tietoverkkojen häiriötöntä toimintaa edellyttävät ohjelmat ja järjestelmät sekä aiempaa enemmän sopimusperusteisesti ja ulkoisten palveluntuottajien toimesta tuotettavien kunnallisten palvelujen toimintavarmuuden haasteet ovat arkipäivää.
Valtioneuvoston, valtion hallintoviranomaisten, valtion itsenäisten julkisoikeudellisten laitosten, muiden valtion viranomaisten ja valtion liikelaitosten sekä kuntien, kuntayhtymien ja muiden kuntien yhteenliittymien tulee valmiussuunnitelmin ja poikkeusoloissa tapahtuvan toiminnan etukäteisvalmisteluin sekä muilla toimenpiteillä varmistaa tehtäviensä mahdollisimman hyvä hoitaminen myös poikkeusoloissa (Valmiuslaki 1552/2011).
Valtion ja kunnan viranomaiset, laitokset ja liikelaitokset ovat velvollisia osallistumaan pelastuslaitoksen johdolla pelastustoiminnan suunnitteluun siten kuin Pelastuslain 47 §:ssä säädetään sekä toimimaan onnettomuus- ja vaaratilanteissa niin, että pelastustoiminta voidaan toteuttaa tehokkaasti.
Viranomaiset, laitokset ja liikelaitokset, jotka ovat velvollisia antamaan pelastusviranomaisille virka-apua ja asiantuntija-apua tai joiden asiantuntemusta muutoin tarvitaan pelastustoiminnassa ja siihen varautumisessa, ovat velvollisia laatimaan pelastuslaitoksen johdolla ja yhteistoiminnassa keskenään tarpeelliset suunnitelmat tehtäviensä hoitamisesta pelastustoiminnan yhteydessä ja osallistumisesta pelastustoimintaan. Pelastuslaitokselle on annettava selvitykset pelastustoimintaan käytettävissä olevista voimavaroista. (Pelastuslaki 379/2011).
Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta (621/1999) ja yleisiä tietoturvavaatimuksia sisältävä Valtioneuvoston asetus tietoturvallisuudesta valtionhallinnossa (681/2010) sisältävät sääntelyä asiakirjojen julkisuudesta, kuten myös asiakirjojen käsittelyä ohjaavat suojaustasot ja turvallisuusluokittelut. Lähtökohtana on kuitenkin viranomaisten asiakirjojenjulkisuus (Tietosuojalaki 1050/2018).
Valmiussuunnitelmia päivitetään erityisesti sähkön, energian ja tietohallinnon varautumisen näkökulmista vastaamaan muuttunutta tilannetta.
Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Vesa
Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy Tyrnävän kunnan valmiussuunnitelman yleisen osan ja osastokohtaiset suunnitelmat.
Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.
Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet:
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |