RSS-linkki
Kokousasiat:https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 08.12.2022/Pykälä 55
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Lausunto arviointikertomuksessa 2021 esitetyistä toimenpiteistä / Sosiaali- ja terveyslautakunta
Sosiaali- ja terveyslautakunta 17.08.2022 § 58
Valmistelija Henkilöstö- ja hyvinvointijohtaja Eskola Teija
Tarkastuslautakunnan tehtävänä on kuntalain (410/2015) 122 §:n mukaan arvioida ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Tarkastuslautakunnan arviointikertomus 2021 on tuotu valtuustolle toimenpiteitä varten 6.6.2022. Sosiaali- ja terveyslautakunta vastaa tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa 2021 esittämiin asioihin seuraavalla tavalla:
- Henkilöstön saatavuus on jatkunut vaikeana ja edelleen hankaloitunut. Erityisesti tämä on näkynyt iäkkäiden palveluissa, joissa henkilöstön saatavuus sijaisuuksiin on ollut vaikeaa, mutta myös henkilöstön saatavuus vakinaisiin tehtäviin on vaikeutunut merkittävästi. Vaihtuvuus vakinaisen henkilöstön osalta on kasvanut. Sosiaali- ja terveysosastolla käytettiin määräaikaista rekrytointilisää v. 2021 aikana. Henkilöstön hyvinvointiin liittyviä kehittämistoimia otettiin käyttöön koko kunnan tasolla. Kaikki esihenkilöt ovat tehneet parhaansa tilanteen ratkaisemiseksi ja henkilöstön tukemiseksi.
- Kehitysvammaisten asumisyksikön toiminta toteutui laadukkaasti ja kustannuksiltaan tehokkaasti. Toiminnan laajentaminen tai uuden asumispalveluyksikön perustaminen ovat hyvinvointialueella päätettäviä asioita, kun toiminta siirtyy 1.1.2023 hyvinvointialueelle.
- Sosiaali- ja terveysosasto on jatkanut tiivistä yhteistyötä sivistys- ja hyvinvointiosaston kanssa kaikilla rajapinnoilla esimerkiksi oppilashuolto, perheiden palvelut, yhteistyö nuorten asioissa sekä koko kunnan tasolla hyvinvoinnin edistämiseksi.
- Lastensuojelun monialainen kehittäminen 20-22 Pohjois-Suomessa hankkeessa ei Tyrnävän kunta ole ollut mukana.
- Kouluterveydenhuollon koronan vuoksi tekemättä jääneiden tarkastuskäyntien vaikutuksesta ei ole nähtävissä suoria vaikutuksia.
- Terveyskeskuksen vastaanoton osalta koronatilanne ja tartuntatautivastaanoton toiminta aiheuttivat ei-kiireellisten vastaanottoaikojen jonoutumista, mutta ajat pystyttiin antamaan hoitotakuun puitteissa. Lakisääteiset palvelut pystyttiin pääosin turvaamaan, mutta joidenkin ikäluokkien tarkastukset jäivät tekemättä. Suun terveydenhuollon osalta ei tarkastusta ollut jonottamassa yhtään potilasta vuoden loppuun mennessä, vaan kaikille potilaille oli pystytty antamaan aika hoitotakuun puitteissa.
- Sosiaali- ja vammaispalveluiden matalankynnyksen saatavuuden parantamiseksi edelleen lokakuussa 2021 otettiin käyttöön sosiaalipalvelujen erillinen palveluohjauksen puhelinlinja, josta kuntalaiset voivat kysyä ohjausta ja neuvontaa sosiaalihuoltoon liittyvistä asioista. Yhteistyötä eri toimialojen kesken tehtiin tiiviisti, mikä madaltaa palvelujen saatavuutta.
- Omaishoitajien jaksamiseen osaltaan vaikutti sen, että päivätoiminta oli tauolla v. 2021 koronavirustilanteen vuoksi. Tauon aikana päivätoiminnan ohjaaja teki yksittäisiä yksilöllisiä päivätoimintakäyntejä iäkkäiden kotiin syksyn aikana ja lisäksi toteutettiin arkietäkuntoutusta. Omaishoitajien vapaiden ajaksi järjestettiin omaishoidettaville tilapäishoitoa asumispalveluyksiköissä saatavuuden mukaisesti.
- Tyrnävällä työllisyyden kuntakokeilun asiakkaita oli keskimäärin vuonna 2021 185, joista pitkäaikaistyöttömiä oli 45, rakennetyöttömiä 69, vieraskielisiä 8 ja alle 30-vuotiaita 71 henkilöä. Työttömien aktivointiaste vaihteli 22-33% välillä kuukausittain. Monialainen ja moniammatillinen yhteistyö Tyrnävän työllisyyspalveluiden, terveyspalvelujen, TYP-verkoston sekä Kelan kanssa on sujunut erinomaisesti.
Tyrnävän työllisyyden kuntakokeilun ensimmäistä vuotta on haastanut TE-toimistosta siirtyneiden resurssien vaihtuvuus, jonka vuoksi kunnan on täytynyt hoitaa itse arvioitua suurempaa osuutta valtion JTYP lain mukaisista tehtävistä. Tyrnävän kunta oli kokonaan ilman omavalmentajaa loppu vuodesta 2021. Kokeilua on haastanut myös lisääntyvät asiakasmäärät, kun TE-toimistosta virtaa asiakaskuntaa kokeilukuntaan. Kuntakokeilun alkua varjostaneet haastatteluvelat saatiin kuitenkin tasapainoon ensimmäisen vuoden aikana. Pienen kunnan näkökulmasta tiettyjen tehtävien kuten omaehtoisten opintojen seuranta, palkkatukihakemuksien käsitteleminen ja kotouttamisen keskittäminen Ouluun on ollut toimiva ratkaisu. Myös tiedolla johtamisen, viestinnän, koulutuksien ja perehdytyksien koordinoinnin sekä ict-ratkaisujen keskittäminen Ouluun on mahdollistanut sen, että pienellä kunnalla jää aikaa keskeisimpään asiakastyöhön.
Esittelijä Henkilöstö- ja hyvinvointijohtaja Eskola Teija
Päätösehdotus Sosiaali- ja terveyslautakunta merkitsee lausunnon tiedoksi ja välittää sen edelleen kunnanhallitukselle tiedoksi.
Muutettu päätösehdotus: Sosiaali- ja terveyslautakunta merkitsee lausunnon tiedoksi ja välittää sen edelleen kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle.
Päätös
Merkittiin tiedoksi.
Kunnanhallitus 03.10.2022 § 210
Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Vesa
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee lausunnon tiedoksi ja esittää valtuustolle lausunnon tiedoksi merkitsemistä.
Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.
Kunnanvaltuusto 07.11.2022 § 58
Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.
Tarkastuslautakunta 08.12.2022 § 55
33/00.04.00/2022
Päätösehdotus Merkittiin tiedoksi.
Päätös Merkittiin tiedoksi.
Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet:
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |