RSS-linkki
Kokousasiat:https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.04.2024/Pykälä 81
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnantalon aukioloajat kesällä 2024
Kunnanhallitus 15.04.2024 § 81
78/00.01.01.03/2024
Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Jarno Kilpinen, p. 040 4868 300
Kunnantalo ja kunnantalon palvelupiste Sentraali on
avoinna arkisin klo 8-15. Muina aikoina Sentraali palvelee
joustavasti tarvittaessa. Eri osastot järjestävät omat päivystysluontoiset palvelunsa pääsääntöisesti klo 8-16 välisenä aikana.
Vakiintuneena käytäntönä on ollut, että helatorstain jälkeisenä
perjantaina, juhannusaattona ja heinäkuussa kunnanvirasto on
pidetty kiinni, jolloin henkilöstö on voinut keskittää vuosilomapäiviään ao. päiviin.
Lisäksi kunnantalon palvelupiste Sentraali on suljettuna hallinto- ja kehittämisosaston henkilökunnan koulutus- ja virkistyspäivinä.
Kiinnioloaikana päivystysluonteinen ja ajanvaraukseen perustuva palvelu järjestetään sitä tarvitseville asiakkaille.
Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Vesa
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että kunnantalo on kiinni 10.5.2024, 21.6.2024 ja 1.7.-2.8.2024. Kiinnioloaikana päivystysluonteinen palvelu järjestetään niitä tarvitseville asiakkaille. Kunnan viralliset ilmoitukset julkaistaan sähköisellä ilmoitustaululla kunnan www-sivuilla. Suljettunaoloajan järjestelyistä tiedotetaan kunnan www -sivuilla sekä kunnan Facebook- sivuilla.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |