Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tyrnävän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.06.2024/Pykälä 116


 

 

Teknisen osaston osavuosiraportti 1-4 / 2024

 

Tekninen lautakunta 21.05.2024 § 20 

 

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Hannu Komu, p. 040 5440329

 

Tyrnävän kunnan sisäisen valvonnan ohjeen mukaan päävastuualueiden johtajien on raportoitava asetetuista toiminnallisista ja taloudellisista tavoit-teista sekä muista olennaisista sisäisessä valvonnassa tulleista havainnoista kunnanjohtajalle.

 

Kunnanjohtajan on vähintään neljännesvuosittain annettava raportti kunnanhallitukselle talousarvion toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta.Kunnanhallitus arvioi seurantaraporttien perusteella kunnan taloustilannetta ja päättää millaisiin toimiin hallintokuntien tulee ryhtyä talousarvion tavoitteisiin pääsemiseksi.

 

Tyrnävän kunnan hallinto- ja kehittämisosasto on pyytänyt tulosalueilta koosteen talousarvion tavoitteiden toteutumisesta toiminnan ja talouden osalta 1-4/2024.

 

Tekninen johtaja on koonnut teknisen osaston osavuosiraportin lautakunnalle ja toimittaa osavuosiraportin edelleen hallinto- ja kehittämisosastolle. Osavuosiraportti esitellään kokouksessa.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Komu Hannu

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta merkitsee osavuosiraportin tiedoksi ja valtuuttaa teknisen johtajan tekemään osavuosiraporttiin tarvittavat muutokset lukujen osalta.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kunnanhallitus 03.06.2024 § 116  

390/02.02.02/2023  

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Vesa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee osavuosiraportin tiedoksi ja edelleen esittää sen valtuustolle tiedoksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.