Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tyrnävän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.06.2024/Pykälä 124


 

 

Pumptrack-hankkeen siltarahoituslaina / Temmeksen kyläyhdistys ry

 

Kunnanhallitus 03.06.2024 § 124  

161/02.05.02/2024  

 

 

Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Jarno Kilpinen, p. 040 4868 300

 

Temmeksen kyläyhdistys hakee Tyrnävän kunnalta siltarahoituslainaa 45.000 euroa Temppuileva Temmes - Pumptrack-radan rakentaminen hankkeen toteuttamiseksi. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on myöntänyt hanketukea Temmeksen kyläyhdistykselle 56 262,40 euroa. Siltarahoituksella rahoitetaan hankkeen toteuttaminen maksatuserien 2 ja 3 osalta johtuen maksatushakemusten käsittely- ja maksuajasta. Saatu siltarahoituslaina maksetaan pois viimeistään kolmannen maksatushakemuksen maksun saamisen jälkeen, kuitenkin viimeistään 30.11.2024.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Vesa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus myöntää Temmeksen kyläyhdistykselle 45.000 euron siltarahoituslainan.

Väliaikaisesta lainasta laaditaan velkakirja. Lyhytaikainen laina tulee maksaa takaisin viimeistään 30.11.2024. Kyseessä on hankkeen toteuttamiseen tarkoitettu väliaikaisrahoitus ja lainalle ei makseta sovittuna laina-aikana korkoa. Vastuuvakuutta ei vaadita.

 

Päätös Hannele Heikkilä-Tuomaala ilmoitti olevansa esteellinen ja oli poissa kokouksesta klo 20.45-20.46 asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan.

Päätösehdotus hyväksyttiin.