RSS-linkki
Kokousasiat:https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 10.06.2024/Pykälä 25
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Hallinto- ja kehittämisosaston osavuosiraportti 1-4 / 2024
Kunnanhallitus 03.06.2024 § 114
Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Jarno Kilpinen, p. 040 4868 300
Tyrnävän kunnan sisäisen valvonnan ohjeen mukaan päävastuualueiden johtajien on raportoitava asetetuista toiminnallisista ja taloudellisista tavoit-teista sekä muista olennaisista sisäisessä valvonnassa tulleista havainnoista kunnanjohtajalle.
Kunnanjohtajan on vähintään neljännesvuosittain annettava raportti kunnanhallitukselle talousarvion toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta. Kunnanhallitus arvioi seurantaraporttien perusteella kunnan taloustilannetta ja päättää millaisiin toimiin hallintokuntien tulee ryhtyä talousarvion tavoitteisiin pääsemiseksi.
Tyrnävän kunnan hallinto- ja kehittämisosasto on pyytänyt tulosalueilta koosteen talousarvion tavoitteiden toteutumisesta toiminnan ja talouden osalta 1-4/2024.
Talous- ja hallintojohtaja on koonnut hallinto- ja kehittämisosaston osavuosiraportin kunnanhallitukselle.
Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Vesa
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee osavuosiraportin tiedoksi ja edelleen esittää sen valtuustolle tiedoksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Kunnanvaltuusto 10.06.2024 § 25
390/02.02.02/2023
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet:
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |