RSS-linkki
Kokousasiat:https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 10.06.2024/Pykälä 22
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Toimintakertomus 2023 / Sivistysosasto
Sivistyslautakunta 14.03.2024 § 23
Valmistelija Vt. Sivistysjohtaja Teija Eskola, p. 050 5148 673
Kuntalain 115 §:n mukaan laaditaan vuosittain kunnan toimintakertomus. Toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta.
Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan talouteen ja konsernitaseeseen liittyvistä olennaisista asioista, joista ei ole tehtävä selkoa tuloslaskelmassa tai taseessa.
Esittelijä Vt. Sivistysjohtaja Eskola Teija
Päätösehdotus Sivistyslautakunta hyväksyy toimintakertomuksen vuodelta 2023 ja esittää sen edelleen kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle. Toimintakertomuksen keskeiset tiedot koostetaan valtuustolle tilinpäätöskertomukseen. Mikäli kunnanvaltuusto hyväksyy sivistysosaston talousarviomuutoksen vuodelle 2023, korjaukset toimintakertomukseen tehdään virkamiestyönä.
Päätös Hyväksyttiin.
Kunnanhallitus 25.03.2024 § 68
Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Vesa
Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy sivistysosaston kertomuksen vuodelta 2023. Toimintakertomuksen tiedot koostetaan valtuustolle tilinpäätöksen yhteydessä annettavaan toimintakertomukseen.
Sivistysosaston raportti vuodelta 2023 annetaan valtuustolle tiedoksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Kunnanvaltuusto 10.06.2024 § 22
50/02.06.01.03/2024
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet:
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |