Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tyrnävän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 12.06.2024/Pykälä 52


 

 

Iltapäivätoiminta Temmeksen koululla lukuvuonna 2024-2025

 

Sivistyslautakunta 12.06.2024 § 52  

177/12.05.00/2024  

 

 

Valmistelija Vt. sivistysjohtaja Teija Eskola p. 050 5148 673

 

Aamu- ja iltapäivätoiminnalla tarkoitetaan perusopetuslain mukaista perusopetuksen oppilaille suunnattua ohjattua toimintaa, jonka kokonaisuudesta kunta vastaa. Toiminnan sisällön tulee tukea toiminnalle asetettujen perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteiden ja kuntakohtaisen toimintasuunnitelman mukaisten tavoitteiden saavuttamista. Toiminnan järjestäjä ja toteuttaja vastaavat toimintapaikkakohtaisesta sisällön ja sen toteutuksen suunnittelusta.

 

Tyrnävän kunnan Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelman mukaisesti ryhmän minimikoko on Temmeksen koululla viisi (5) lasta. Temmeksen koulun iltapäivätoimintaan on ilmoittautunut alle viisi lasta 7.8.2024 alkaen. Temmeksen päiväkoti on täynnä ja koulujen ohjaajaresurssi ei ole käytettävissä iltapäivätoiminnan järjestämiseen. Edellä mainituista syistä johtuen Temmeksen koulun iltapäivätoiminnan järjestäminen ja sen vaihtoehdot on ollut syytä arvioida.

 

Kunta voi järjestää toimintaa itse tai yhdessä muiden kuntien kanssa tai hankkia palvelun ostopalveluna muulta julkiselta tai yksityiseltä palvelujen tuottajalta tai antamalla avustusta palvelujen tuottajalle. Kunta voi käyttää edellä mainittuja toiminnan järjestämistapoja myös samanaikaisesti. Julkisia palvelujen tuottajia ovat kunnat, kuntayhtymät sekä seurakunnat ja seurakuntayhtymät. Yksityisiä palvelujen tuottajia ovat esimerkiksi järjestöt, yhdistykset, yhtiöt ja muut palvelujen tuottajat. Kunnan ja palveluntuottajan välille laaditaan sopimus.

 

Temmeksen koulun iltapäivätoiminta ehdotetaan järjestettäväksi ostopalveluna lukuvuonna 2024-2025 sopimukseen perustuen.

 

Esittelijä Vt. Sivistysjohtaja Eskola Teija

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää, että Temmeksen koulun iltapäivätoiminta järjestetään ostopalveluna lukuvuonna 2024-2025.

 

Päätös Hyväksyttiin.