RSS-linkki
Kokousasiat:https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.05.2026/Pykälä 104
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Aloite / Esteettömyystyöryhmän perustaminen
Kunnanhallitus 04.05.2026 § 104
88/00.01.02.02/2026
Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Jarno Kilpinen, p. 040 4868 300
Vanhus- ja vammaisneuvosto on tehnyt kunnanhallitukselle liitteenä olevan aloitteen ja esittävät esteettömyystyöryhmän perustamista.
Aloitteessa esitetään, että kunnan hallitus perustaisi työryhmän, määrittelisi työryhmän kokoonpanon, toimikauden ja viranhaltijaedustuksen. Esteettömyystyöryhmä tekisi ehdotuksia esteettömyyden kehittämiseksi sekä esityksiä toimenpiteiksi, joita voidaan hyödyntää päätöksenteossa ja talousarviossa.
Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Vesa
Päätösehdotus Kunnanhallitus käy keskustelun aloitteesta ja antaa ohjeistuksen aloitteen jatkokäsittelylle.
Päätös Kunnanjohtajan kokouksessa antama muutettu päätösehdotus:
Kunnanhallitus ei perusta erillistä esteettömyystyöryhmää.
Kunnanhallitus ohjeistaa kunnan hyvinvoinnin- ja terveydenedistämisentyöryhmää ottamaan esteellisyysasiat käsittelyyn jokaisessa kokouksessaan.
Kunnanhallitus toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.
Kunnanjohtajan kokouksessa antama muutettu päätösehdotus hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |