RSS-linkki
Kokousasiat:https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.05.2026/Pykälä 114
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kunnanhallituksen toimivallan siirrot toimielimille ja viranhaltijoille
Kunnanhallitus 18.05.2026 § 114
82/00.01.01.04/2023
Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Jarno Kilpinen, p. 040 4868 300
Hallintosäännön 7 §:n mukaan kunnan toimielimet ovat oikeu-
tettuja päätöksellään siirtämään ratkaisuvaltaansa edelleen
alaisensa viranomaisen ratkaistavaksi. Ratkaisuvaltaa siirre-
tään toimielimen erillisellä päätöksillä, jotka toimitetaan hallin-
tosäännön arkistokappaleen liitteeksi ja asiahallintajärjestel-
mään. Kunnan asiahallintavastaava pitää ajantasaista luette-
loa toimivallan edelleen siirtämistä koskevista päätöksistä.
Luettelo annetaan valtuustolle tiedoksi vuosittain. Viranomai-
sen toimivallasta on lisäksi voimassa, mitä siitä on säädetty
taikka määrätty.
Siirrettyä päätösvaltaa käytettäessä on noudatettava toimieli-
men vahvistamia perusteita ja yleisiä ohjeita sekä pidettävä
päätöspöytäkirjaa.
Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Vesa
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää siirtää ratkaisuvaltaansa antamalla sivistysjohtajalle oikeuden päättää alle 2 000€ euron suuruisten yksittäisten lahjoitusten vastaanottamisesta (hallintosääntö § 9 kohta 21), kun lahjoitus tehdään stipendirahastoon.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |