RSS-linkki
Kokousasiat:https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 10.06.2026/Pykälä 48
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Varhaiskasvatuksen palvelusetelin arvo 1.8.2026 alkaen
Sivistyslautakunta 10.06.2026 § 48
157/12.07.04/2026
Valmistelija Varhaiskasvatusjohtaja Riitta Kangasniemi p. 050 3686 014
Tyrnävän kunnassa asuvalle perheelle voidaan myöntää palveluseteli varhaiskasvatuspalveluun, joka toteutetaan Tyrnävän kunnassa toimivassa yksityisessä päiväkodissa.
Sivistyslautakunta hyväksyy varhaiskasvatuksen palvelusetelien enimmäisarvot. Palvelusetelin sääntökirjan mukaan arvo tarkastetaan vuosittain. Palvelusetelin arvon tarkastusperiaatteena käytetään sosiaalipalveluiden ansiotasoindeksin ja elinkustannusindeksin yhdistettyä indeksiä, joka muodostuu siten, että sosiaalipalveluiden ansiotasoindeksin vaikutus on 70 % ja elinkustannusindeksin vaikutus 30 %. Laskennassa käytetään viimeisintä käytössä olevaa Tilastokeskuksen ansiotasoindeksiä. Uusi indeksillä tarkastettu hinta otetaan käyttöön uuden toimintakauden alusta 1.8.2026 alkaen.
Indeksillä (2,972 %) tarkastettujen palvelusetelien hinnat 1.8.2026 alkaen:
| 1.8.2025 alle 3v | 1.8.2025 yli 3v | 1.8.2026 alle 3v | 1.8.2026 yli 3v |
Kokopäivävaka (100 %) |
1 417 € |
886 € |
1 459 € |
912 € |
Osapäivävaka 20 h/vko (55 %) |
779 € |
488 € |
802 € |
503 € |
Osa-aikainen 21-29 h/vko tai 13 pv/vko (70 %) |
992 € |
621 € |
1 021 € |
639 € |
Esiopetusta täydentävä vaka (50 %) |
|
442 € |
|
455 € |
Esittelijä Vt. Sivistysjohtaja Eskola Teija
Päätösehdotus Sivistyslautakunta hyväksyy palvelusetelien hinnat 1.8.2026 alkaen esityksen mukaisesti.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |