Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tyrnävän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 26.05.2026/Pykälä 35


 

 

Arviointikertomus vuodelle 2025

 

Tarkastuslautakunta 23.04.2026 § 20 

 

 

Tarkastuslautakunnan tehtävänä on kuntalain (410/2015) 121 §:n mukaan arvioida ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukai-sella tavalla. Kunnan hallintosäännön 59 §:n mukaan tarkastuslautakunta antaa valtuustolle vähintään viikkoa ennen tilintarkastuskertomuksen valtuustokäsittelyä arvionsa valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta edellisenä vuonna.

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta käynnistää arviointikertomuksen valmistelun ja sopii aikataulusta.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Tarkastuslautakunta 07.05.2026 § 24 

   

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen valmistelua.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Tarkastuslautakunta 12.05.2026 § 28 

 

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen valmistelua.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Tarkastuslautakunta 26.05.2026 § 35  

136/00.04.00/2026  

 

 

Päätösehdotus Jatketaan arviointikertomuksen laatimista. Tilinpäätös käsitellään valtuustossa 8.6.2026. Tarkastuslautakunta hyväksyy arviointikertomuksen vuodelle 2025. Tarkastuslautakunta esittää valtuustolle, että kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta 31.10.2026 mennessä.

 

Päätös Kokouksessa annettu päätösehdotus:

Tarkastuslautakunta hyväksyi arviointikertomuksen ja valtuuttaa puheenjohtajan tekemään tarpeelliset korjaukset, jonka jälkeen arviointikertomus viedään valtuustolle.

Tarkastuslautakunta esittää valtuustolle, että kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta 9.10.2026 mennessä.

Kokouksessa annettu päätösehdotus hyväksyttiin.