Dynasty tietopalvelu
Tyrnävän kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 28.09.2026/Asianro 7


Liitteet
Numero Otsikko
Liite 3 Liite 3Osavuosiraportti 1-8/2026 / Tekninen osasto
(pdf 704.96 kb)

Kokousasian teksti

 

 

Teknisen osaston osavuosiraportti 1-8/2026

 

Tekninen lautakunta 23.9.2026 § 36 

 

 

 

Valmistelija

Tekninen johtaja Hannu Komu, p. 040 544 0329

 

Tyrnävän kunnan sisäisen valvonnan ohjeen mukaan päävastuualueiden johtajien on raportoitava asetetuista toiminnallisista ja taloudellisista tavoit-teista sekä muista olennaisista sisäisessä valvonnassa tulleista havainnoista kunnanjohtajalle.

 

Kunnanjohtajan on vähintään neljännesvuosittain annettava raportti kunnanhallitukselle talousarvion toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta. Kunnanhallitus arvioi seurantaraporttien perusteella kunnan taloustilannetta ja päättää millaisiin toimiin hallintokuntien tulee ryhtyä talousarvion tavoitteisiin pääsemiseksi.

 

Tyrnävän kunnan hallinto- ja kehittämisosasto on pyytänyt tulosalueilta koosteen talousarvion tavoitteiden toteutumisesta toiminnan ja talouden osalta 1-8/2026.

 

Tekninen johtaja on koonnut teknisen osaston osavuosiraportin lautakunnalle ja toimittaa osavuosiraportin edelleen hallinto- ja kehittämisosastolle.

 

Esittelijä

Tekninen johtaja Komu Hannu

 

Päätösehdotus 

Tekninen lautakunta merkitsee osavuosiraportin tiedoksi ja valtuuttaa teknisen johtajan tekemään osavuosiraporttiin tarvittavat muutokset lukujen osalta ja siirtää sen edelleen kunnanhallitukselle käsiteltäväksi.

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Kunnanhallitus 28.9.2026    

165/02.02.02/2026  

 

 

Esittelijä

Kunnanjohtaja Anttila Vesa

 

Päätösehdotus

Kunnanhallitus merkitsee osavuosiraportin tiedoksi ja edelleen esittää sen valtuustolle tiedoksi.

 

Päätös