Dynasty tietopalvelu
Tyrnävän kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 28.09.2026/Asianro 8


Kokousasian teksti

 

 

Lausunto arviointikertomuksessa 2025 esitetyistä toimenpiteistä / Hallinto- ja kehittämisosasto

 

Kunnanhallitus 28.9.2026    

136/00.04.00/2026  

 

 

Valmistelija

 Talous- ja hallintojohtaja Jarno Kilpinen, p. 040 4868 300

 

Tarkastuslautakunnan tehtävänä on kuntalain (410/2015) 122 §:n mukaan arvioida ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Tarkastuslautakunnan arviointikertomus 2025 on tuotu valtuustolle toimenpiteitä varten 8.6.2025.

 

Kunnanhallitus vastaa tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa 2024 esittämiin asioihin seuraavasti:

 

1.      Tavoitteena oli kuusi osastopalaveria, mutta toteuma jäi kahteen. Onko toteutunut määrä riittävä toiminnan johtamisen ja tiedonkulun näkökulmasta?

 

Vuoden 2024 aikana osaston toiminnan johtaminen ja osaston tiedonkulku toteutui hyvällä tasolla, vaikkakin osastopalavereiden määrä jäi tavoitteesta. Osastopalavereiden suurempi määrä olisi hieman parantanut osaston sisäistä tiedonkulkua ja kehittämistä. Vuonna 2026 pidetään enemmän osastopalavereita kuin vuonna 2025.

 

2.      Tyrnävä on sitoutunut Hinku-verkoston tavoitteeseen vähentää päästöjä 80 prosenttia vuoden 2007 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Hinku-työryhmä ei kokoontunut vuoden 2025 aikana. Miten tavoitteiden saavuttaminen etenee ja miten työtä johdetaan?

 

Työ etenee kunnanhallituksen alaisuudessa. Suomen Ympäristökeskus seuraa koko maan tavoitteiden toteutumista kuntatasolla. Tulokset ovat tarkasteltavissa hiilineutraalisuomi.fi sivustolla.

 

3.      Sairauspoissaolojen merkittävimmät syyt liittyivät mielenterveyteen. Mihin toimenpiteisiin on ryhdytty tilanteen parantamiseksi? Miten henkilöstön työssä jaksamista ja työkuorman jakautumista seurataan ja ovatko henkilöstöjohtamisen resurssit riittävät? Hyödynnetäänkö henkilöstökyselyiden tuloksia johtamisen tukena?

 

Kunnassa on käytössä varhaisentuentoimintatapa. Sen mukaisesti esihenkilö ottaa puheeksi varhaisessa vaiheessa työntekijän työkykyyn liittyvät huolenaiheet. Esihenkilö miettii yhdessä työntekijän kanssa keinoja työkyvyn tukemiseksi varhaisessa vaiheessa.

 

Henkilöstön käytössä ovat työterveyshuollon palvelut, kuten psykologi.

Henkilöstölle on myös järjestetty Kiila-kuntoutusta.

 

Työssä jaksamista seurataan Kevan pulssikyselyllä (2 kertaa vuodessa), vuosittaisissa kehityskeskusteluissa sekä työpaikkakokouksissa ja tiimipalavereissa.

 

Henkilöstökyselyn tuloksia pyritään huomioimaan toiminnan kehittämisessä ja johtamisessa.

 

4.      Henkilöstön koulutuspäivien määrä ei toteutunut suunnitellusti johtuen resursseista. Miten henkilöstön osaamisen kehittämisen edellytykset turvataan jatkossa?

 

Henkilöstön osaamista kehitetään mm. hanketyön kautta. Koulutuspäivät suunnitellaan ja toteutetaan määrärahojen puitteissa mahdollisimman tuottavasti.

 

5.      Miten työllisyyspalveluissa on tuettu työnantajien valmiuksia työllistää henkilöitä, joilla on työkyvyn tuen tarpeita?

 

Työllisyyspalvelut pyrkii aktiivisesti etsimään työkokeilupaikkoja soveltuville asiakkaille ja antaa tarvittavan tuen työnantajalle työkokeilun ajan. Työnantajille osoitetaan nimetty yhteyshenkilö jokaiseen työkokeiluun yhteydenottoa varten.

 

Työllisyyspalveluita on myös markkinoitu yleisellä tasolla työnantajan tukiorganisaationa.

 

6.      Säännölliset kyselytunnit ovat jääneet pois. Kuinka valtuutettujen riittävä tiedonsaanti varmistetaan?

 

Tänä vuonna järjestetään kaksi kyselytuntia. Lisäksi valtuustolle järjestetään kaksi iltakoulua ja yksi seminaari. Lisäksi järjestetään kuusi iltakoulua lautakuntien ja kehitysyhtiön kanssa.

 

7.      Onko taloushallinto-ohjelmiston uudistus parantanut toiminnan tehokkuutta?

 

Uudistus on parantanut tehokkuutta ja laatua. Erityisesti tilinpäätöksen ja talousarvion valmistelun johtaminen sekä kyseiset asiakirjat ovat parantuneet laadullisesti.

 

8.      Sisäisen viestinnän kehittäminen on tunnistettu keskeiseksi tavoitteeksi. Mitä konkreettisia toimenpiteitä on toteutettu ja miten niiden vaikuttavuutta arvioidaan?

 

Kunnassa on otettu käyttöön sisäisen viestinnän Viva Engage -alusta. Keväällä 2026 sovittiin johtoryhmän ja esihenkilöiden kanssa uudesta kampanjasta Viva Engage -alustan käytön lisäämiseksi ja tehostamiseksi henkilöstön keskuudessa. Kampanja on suunniteltu toteutettavan syyskaudella 2026.

 

9.      Onko elinvoiman kehittämiseen kohdennettu riittävät resurssit suhteessa asetettuihin tavoitteisiin?

 

Meillä kunnan vetovoiman ja elinvoiman kehittäminen markkinoinnin keinoin henkilöityy yhteen henkilöresurssiin (viestintäpäällikkö). Laajemmin elinvoiman edellytysten kehittämisen (yrityskehittäminen, yritysten sijoittuminen, yritys- ja asuintontit, yritystilat) henkilöresursseja ovat kehittämispäällikkö ja Tyrnävän Kehitys Oy:n toimitusjohtaja. Viestintäpäällikkö ja kehittämispäällikkö ovat ylityöllistettyjä. Naapurikunnissa (esim. Liminka) elinvoimatyössä ja siihen liittyvässä markkinoinnissa on huomattavasti enemmän resursseja, joista osa erilaisten hankkeistusten kautta. Tyrnävän kunnassa ei ole nykyisellään hankkeistamiseen henkilöresurssia. Hankepohjaiseen kehittämiseen ei myöskään ole riittävästi aikaa, koska nykyiset resurssit ovat ylityöllistettyjä. Meillä tilannetta auttaisi kunnan palvelukseen palkattava monipuolinen hankeosaaja, joka kykenee kirjoittamaan ja hakemaan hankkeita mm. elinvoima-, kulttuuri-, sivistys-, tekniselle jne. toimintoihin, ja ehtii perehtymään näihin liittyviin rahoituskanaviin. Viestinnän ja markkinoinnin osalta +50 % lisähenkilöresurssi auttaisi koko elinvoimakenttää.

 

 

Esittelijä

Kunnanjohtaja Anttila Vesa

 

Päätösehdotus

Kunnanhallitus hyväksyy lausunnon ja välittää sen kunnanvaltuustolle ja tarkastuslautakunnalle tiedoksi.

 

Päätös