Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tyrnävän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.10.2022/Pykälä 215


 

 

Teknisen osaston osavuosiraportti 1-8/2022

 

 

Tekninen lautakunta 15.09.2022 § 97 

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Hannu Komu, p. 040 544 0329

 

Tyrnävän kunnan sisäisen valvonnan ohjeen mukaan päävastuualueiden johtajien on raportoitava asetetuista toiminnallisista ja

taloudellisista tavoitteista sekä muista olennaisista sisäisessä

valvonnassa tulleista havainnoista kunnan johtajalle.

 Kunnanjohtajan on vähintään neljännesvuosittain annettava raportti

kunnanhallitukselle talousarvion toiminnallisten ja taloudellisten

tavoitteiden toteutumisesta.

 

Kunnanhallitus arvioi seurantaraporttien perusteella kunnan taloustilannetta ja päättää millaisiin toimiin

hallintokuntien tulee ryhtyä talousarvion tavoitteisiin pääsemiseksi.

 

Tyrnävän kunnan hallinto- ja kehittämisosasto on pyytänyt tulosalueilta koosteen talousarvion tavoitteiden toteutumisestatoiminnan

ja talouden osalta 1-8/2022.

 

Tekninen johtaja on koonnut teknisenosaston osavuosiraportin

lautakunnalle ja toimittaa osavuosiraportin edelleen hallinto- ja

kehittämisostolle.

 

Osavuosiraportin tiedot esitellään kokouksessa.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Komu Hannu

 

Päätösehdotus

 Tekninen lautakunta merkitsee osavuosiraportin tiedoksi ja valtuuttaa teknisen johtajan tekemään osavuosiraporttiin tarvittavat
muutokset, kun lopulliset luvut valmistuvat ja siirtää sen edelleen kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kunnanhallitus 03.10.2022 § 215  

75/02.02.00/2022  

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Vesa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee osavuosiraportin tiedoksi ja esittää raportin valtuustolle tiedoksi.

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.

 

 

Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet: