Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tyrnävän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 07.11.2022/Pykälä 62


Liite 3 Sosiaali- ja terveysosaston osavuosiraportti 1-8 / 2022

 

 

Sosiaali- ja terveysosaston osavuosiraportti 1-8/2022

 

 

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta 21.09.2022 § 63 

 

 

Valmistelija Henkilöstö- ja hyvinvointijohtaja Eskola Teija p. 050 514 8673

 

Tyrnävän kunnan sisäisen valvonnan ohjeen mukaan päävastuualueiden johtajien on raportoitava asetetuista toiminnallisista ja taloudellisista tavoitteista sekä muista olennaisista sisäisessä valvonnassa tulleista havainnoista kunnanjohtajalle.

 

Kunnanjohtajan on vähintään neljännesvuosittain annettava raportti kunnanhallitukselle talousarvion toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta. Kunnanhallitus arvioi seurantaraporttien perusteella kunnan taloustilannetta ja päättää millaisiin toimiin hallintokuntien tulee ryhtyä talousarvion tavoitteisiin pääsemiseksi.

 

Tyrnävän kunnan hallinto- ja kehittämisosasto on pyytänyt tulosalueilta koosteen talousarvion tavoitteiden toteutumisesta toiminnan ja talouden osalta 1-8/2022. Henkilöstö- ja hyvinvointijohtaja on koonnut sosiaali- ja terveys osaston osavuosiraportin lautakunnalle ja toimittaa osavuosiraportin edelleen hallinto- ja kehittämisosastolle.

 

Esittelijä Henkilöstö- ja hyvinvointijohtaja Eskola Teija

 

Päätösehdotus Sosiaali- ja terveyslautakunta merkitsee osavuosiraportin tiedoksi ja valtuuttaa henkilöstö- ja hyvinvointijohtajan tekemään osavuosiraporttiin tarvittavat muutokset lukujen osalta ja välittää sen edelleen kunnanhallitukselle käsiteltäväksi.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi ja valtuutetaan henkilöstö- ja hyvinvointijohtaja tekemään osavuosiraporttiin tarvittavat muutokset lukujen osalta.

 

Kunnanhallitus 03.10.2022 § 214 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Vesa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee osavuosiraportin tiedoksi ja esittää raportin valtuustolle tiedoksi.

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.

 

 

Kunnanvaltuusto 07.11.2022 § 62  

75/02.02.00/2022  

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin. 

 

 

Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet: