Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tyrnävän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.10.2022/Pykälä 232


 

 

Maaseutupäällikön viran täyttäminen

 

Kunnanhallitus 17.10.2022 § 232  

136/01.01.01.01/2022  

 

Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Jarno Kilpinen, p. 040 4868 300

 

Maaseutupäällikkö Ari Kauppi on irtisanoutunut maaseutupäällikön virasta eläkkeelle siirtymisen johdosta.

 

Maaseutupäällikkö toimii kunnan maaseutuviranomaisena ja vastaa muun muassa myös Hailuodon, Kempeleen, Limingan, Lumijoen ja Muhoksen kuntien maaseutuviranomaisen tehtävistä. Maaseutupäällikön alaisuudessa toimii kaksi maaseutuasiamiestä.

 

Hallintosääntö § 64 mukaan kunnanhallitus valitsee maaseutupäällikön, § 62 mukaan julistaa viran haettavaksi ja § 63 mukaan päättää viran kelpoisuusvaatimukset.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Vesa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee Kaupin irtisanomisilmoituksen tiedoksi ja päättää

1) julistaa maaseutupäällikön viran haettavaksi. Virka täytetään toistaiseksi voimassa olevana. Viran kelpoisuusehtona on soveltuva korkeakoulututkinto.

Viran täyttämisessä käytetään kuuden kuukauden koeaikaa ja virka täytetään ehdollisena siten, että virkaan valitun on toimitettava hyväksytty lääkärintodistus terveydentilastaan.

Hakuilmoitus julkaistaan lyhennettynä Kunta -lehdessä ja sanomalehti Kalevassa. Laajempi hakuilmoitus on nähtävissä kunnan nettisivuilla osoitteessa www.tyrnava.fi sekä työ- ja elinkeinopalveluiden sivuilla www.paikat.te-palvelut.fi sekä Kuntarekryssä www.kuntarekry.fi.,

2) nimetä työryhmän, jonka tehtävänä on valita haastatteluun kutsuttavat ja järjestää haastattelut ja

3) nimetä haastatteluryhmän.

 

Päätös Kunnanhallitus merkitsi Kaupin irtisanomisilmoituksen tiedoksi ja päätti

1) julistaa maaseutupäällikön viran haettavaksi. Virka täytetään toistaiseksi voimassa olevana. Viran kelpoisuusehtona on soveltuva korkeakoulututkinto. 

Viran täyttämisessä käytetään kuuden kuukauden koeaikaa ja virka täytetään ehdollisena siten, että virkaan valitun on toimitettava hyväksytty lääkärintodistus terveydentilastaan. 

Hakuilmoitus julkaistaan lyhennettynä Kunta -lehdessä ja sanomalehti Kalevassa. Laajempi hakuilmoitus on nähtävissä kunnan nettisivuilla osoitteessa www.tyrnava.fi sekä työ- ja elinkeinopalveluiden sivuilla www.paikat.te-palvelut.fi sekä Kuntarekryssä www.kuntarekry.fi., 

2) nimetä Jarno Kilpisen, Vesa Anttilan, Ari Kaupin, Annukka Suotulan, Visa Törmän, Jari Matinollin ja Tiia Rusilan työryhmään, jonka tehtävänä on valita haastatteluun kutsuttavat ja järjestää haastattelut ja 

3) nimetä haastatteluryhmän Jarno Kilpisen, Vesa Anttilan, Ari Kaupin, Annukka Suotulan, Visa Törmän, Jari Matinollin ja Tiia Rusilan. 

 

 

Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet: