Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tyrnävän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 31.10.2022/Pykälä 241


 

Kirkkomännikön rakennushanke 2022

 

Kunnanhallitus 31.10.2022 § 241  

167/10.03.02.00/2022  

 

Asian aiempi käsittely

 

Asianumero 227/670/2022

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta § 73 24.5.2022
Tekninen lautakunta § 70 24.5.2022
Kunnanhallitus § 142 30.5.2022

Kunnanvaltuusto § 40 6.6.2022

 

SIVHYV § 73  Valmistelu: Sivistysjohtaja Elina Vehkala p. 040 5683 404 ja tekninen johtaja Tomi Leinonen puh. 040 1884 287

 

Kirkkomännikön koulun vanhan 50-luvulla rakennetun osan pitkään jatkuneiden sisäilmaongelmien ja kuntotutkimusten perusteella koulurakennus on ollut suljettuna 10.1.2022 alkaen. Opetus on järjestetty korvaavissa tiloissa Kuulammen, Murron ja Rantaroustin kouluissa. Koulurakennuksessa on ennen sulkemista järjestetty myös vapaan sivistystyön ja kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen toimintaa.

 

Sivistys- ja hyvinvointiosastolla tehtyjen tarveselvitysten perusteella esitetään, että Kirkkomännikön koulun tontille rakennetaan uudisrakennus, johon tulee tilat varhaiskasvatuksen, opetus- ja kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden tarpeisiin. Tavoite on suunnitella rakennus, joka olisi mahdollisimman monikäyttöinen, muunneltava, energiatehokas, terveellinen ja turvallinen. Tyrnävä on mukana HINKU-kuntaverkostossa (ilmastonmuutoksen edelläkävijöiden verkosto), joten rakennus toteutetaan HINKU-kriteerien mukaisena.

 

Rakennuksen arvioitu tilatarve on noin 2 000 m².  Rakennus toteutetaan yksikerroksisena, L- tai U-muotoisena ja rakennusmateriaalina on hirsi. Toteutustapana esitetään KVR (kokonaisvastuu) urakkaa. Samassa yhteydessä kunnostetaan koulun piha-alueet rakennuksen käyttäjäryhmien tarpeita vastaaviksi ja ympäristöön sopiviksi.

 

Kirkkomännikön koulun tontilta puretaan koulun keittiö-, ruokala- ja asuntolaosat, jotta tontille saadaan riittävästi rakennusoikeutta uudisrakennusta varten.

 

Rakennushankkeen alustava aikataulu on suunniteltu seuraavaksi: tilatarpeiden ja laadullisten tavoitteiden tarkennus, kilpailutus ja suunnittelu 6-12 / 2022 ja rakentaminen 1-12 / 2023. Tavoitteena on, että rakennus olisi käytössä kevätlukukaudella 2024.

 

Alustava hinta-arvio uudisrakennukselle on noin 3 300 €/m² ja piha-alueelle noin 300 000 €. Purkukustannusten hinta-arvio on noin 200 000 €.

 

Sivistysjohtaja:       Lautakunta esittää lausuntonaan 

 

1) kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle L- tai U-muotoisen noin 2 000 neliön 1-kerroksisen muunneltavan hirsiuudisrakennushankkeen (koulu-, varhaiskasvatus- ja kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden tilat) rakentamista Kirkkomännikön koulun tontille

 

2) kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että hanke toteutetaan KVR-urakkana

 

3) kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että Kirkkomännikön koulun ruokala-, keittiö- ja asuntolaosa puretaan

 

4) kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että Kirkkomännikön koulun piha kunnostetaan samassa yhteydessä käyttäjäryhmille soveltuvaksi virikkeiseksi ympäristöksi

 

5) kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle lisämäärärahan varaamista hankkeen toteuttamista varten vuosille 2022 ja 2023

 

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta:

 

 Hyväksyttiin.

 

TEKLA § 70  Valmistelu: Sivistysjohtaja Elina Vehkala p. 040 5683 404 ja tekninen johtaja Tomi Leinonen puh. 040 1884 287

 

 Kirkkomännikön koulun vanhan 50-luvulla rakennetun osan pitkään jatkuneiden sisäilmaongelmien ja kuntotutkimusten perusteella koulurakennus on ollut suljettuna 10.1.2022 alkaen. Opetus on järjestetty korvaavissa tiloissa Kuulammen, Murron ja Rantaroustin kouluissa. Koulurakennuksessa on ennen sulkemista järjestetty myös vapaan sivistystyön ja kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen toimintaa.

 

 Sivistys- ja hyvinvointiosastolla tehtyjen tarveselvitysten perusteella esitetään, että Kirkkomännikön koulun tontille rakennetaan uudisrakennus, johon tulee tilat varhais- kasvatuksen, opetus- ja kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden tarpeisiin. Tavoite on suunnitella rakennus, joka olisi mahdollisimman monikäyttöinen, muunneltava, energiatehokas, terveellinen ja turvallinen. Tyrnävä on mukana HINKU-kuntaverkostossa (ilmastonmuutoksen edelläkävijöiden verkosto), joten rakennus toteutetaan HINKU-kriteerien mukaisena.

 

 Rakennuksen arvioitu tilatarve on noin 2 000 m².  Rakennus toteutetaan yksikerroksisena, L- tai U-muotoisena ja rakennusmateriaalina on hirsi. Toteutustapana esitetään KVR (kokonaisvastuu) urakkaa. Samassa yhteydessä kunnostetaan koulun piha-alueet rakennuksen käyttäjäryhmien tarpeita vastaaviksi ja ympäristöön sopiviksi.

 

 Kirkkomännikön koulun tontilta puretaan koulun keittiö-, ruokala- ja asuntolaosat, jotta tontille saadaan riittävästi rakennusoikeutta uudisrakennusta varten.

 

 Rakennushankkeen alustava aikataulu on suunniteltu seuraavaksi: tilatarpeiden ja laadullisten tavoitteiden tarkennus, kilpailutus ja suunnittelu 6-12 / 2022 ja rakentaminen 1-12 / 2023. Tavoitteena on, että rakennus olisi käytössä kevätlukukaudella 2024.

 

 Alustava hinta-arvio uudisrakennukselle on noin 3 300 €/m² ja piha-alueelle noin 300 000 €. Purkukustannusten hinta-arvio on noin 200 000 €.

 

Tekninen johtaja: Lautakunta esittää lausuntonaan 

 

1) kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle L- tai U-muotoisen noin 2 000 neliön 1-kerroksisen muunneltavan hirsiuudisrakennushankkeen (koulu-, varhaiskasvatus- ja kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden tilat) rakentamista Kirkkomännikön koulun tontille

 

2) kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että hanke toteutetaan KVR-urakkana

 

3) kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että Kirkkomännikön koulun ruokala-, keittiö- ja asuntolaosa puretaan

 

4) kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että Kirkkomännikön koulun piha kunnostetaan samassa yhteydessä käyttäjäryhmille soveltuvaksi virikkeiseksi ympäristöksi

 

5) kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle lisämäärärahan varaamista hankkeen toteuttamista varten vuosille 2022 ja 2023.

 

Tekninen lautakunta: Hyväksyttiin.

 

Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se päättää

 

1) L- tai U-muotoisen noin 2 000 neliön 1-kerroksisen muunneltavan hirsiuudisrakennushankkeen (koulu-, varhaiskasvatus- ja kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden tilat) rakentamista Kirkkomännikön koulun tontille

 

 2) kohdan 1) hanke toteutetaan KVR-urakkana

 

3) purkaa Kirkkomännikön koulun ruokala-, keittiö- ja asuntolaosan hankkeen osana

 

4) kunnostaa Kirkkomännikön koulun pihan samassa yhteydessä käyttäjäryhmille soveltuvaksi virikkeiseksi ympäristöksi

 

5) varata lisämäärärahan hankkeen toteuttamista varten vuosille 2022 ja 2023.

 

Kunnanhallitus: Hyväksyttiin.

 

KVALT § 40 

 

Kunnanvaltuusto:  Hyväksyttiin.
 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Hannu Komu, p. 040 544 0329

 

Kunnanvaltuusto on 6.6.2022 § 40 hyväksynyt Kirkkomännikön rakennushankkeen, jonka laajuus on ollut noin 2000 m² ja kustannukset noin 7 000 000 €. Hankesuunnittelu käynnistettiin elokuussa, jolloin laadittiin tarkempi tilaohjelma. Tarkemman tilaohjelman mukaan hankkeen laajuus on noin 3000 m². Tämän myötä suunnitellut kustannukset nousivat noin 3 000 000 € alkuperäiseen päätökseen nähden. Hankkeen laajuuden kasvusta johtuen suunnitellulle tontille uutta rakennusta ei voida toteuttaa enää yksikerroksisena, mikä olisi toiminnan kannalta paras mahdollinen ratkaisu.
 

Poliittiselle työryhmälle on esitetty 10.10.2022 olemassa olevat vaihtoehdot, joista valikoitui ratkaisu, mikä toteutuessaan pysyisi valtuuston hyväksymässä budjetissa ja laajuudessa.

 

Kirkkomännikön rakennushanke muuttuu valtuuston § 40 päätöksestä kohdan 1 ja 5 osalta siten, että uudisrakennukseen sijoittuu varhaiskasvatuksen 5 ryhmää (105 lasta) ja esiopetuksen 5 ryhmää (105 lasta). Pyöreälle puolelle keskitetään 1. ja 2. luokan opetus ja vanhasta opettajanhuoneesta remontoidaan yksi luokkatila lisää. Näillä muutoksilla uudisrakennuksen kokonaispinta-ala on noin 2000 m² ja rakennus voidaan toteuttaa yksikerroksisena, L- tai U-muotoisena ja rakennusmateriaalina on hirsi. Hankkeen yhteydessä tontilta puretaan vanhan osan keittiö-, ruokala- ja asuntolaosa sekä kunnostetaan koulun piha-alueet rakennuksen käyttäjäryhmien tarpeita vastavaksi.

 

Hankkeen toteutusaikataulu on seuraava: hankesuunnittelu ja KVR-kilpailutus 11/2022-4/2023 ja rakentaminen 5/2023-9/2024. Tavoitteena on, että rakennus on käytössä syyloman jälkeen 2024. 

 

Kirkkomännikön koulun laajennusosasta on tehty mittavat rakenne- ja kosteustekniset tutkimukset ja korjaustyöselostus vuoden 2020 lopulla. Tutkimuksen mukaan rakennus on ikäisekseen hyvässä kunnossa ja suositellut korjaukset on pääsääntöisesti tehty jo vuoden 2021 aikana. Opettajanhuone ei sisältynyt vuoden 2020 tutkimuksiin, mutta siihen tehdään syksyn 2022 aikana tarkemmat tutkimukset ja suunnitelmat.

 

Alustava hinta-arvio uudisrakennukselle on noin 6 000 000 € ja lisäksi muutostyöt opettajanhuoneeseen / pyöreään osaan, vanhanosan purku ja piha-alueiden kustannus arvio noin 700 000 €. 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Vesa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se päättää

 

 Muuttaa § 40 kohdat 1 ja 5 seuraavasti:

 

 1) L- tai U-muotoisen noin 2 000 neliön 1-kerroksisen muunneltavan hirsiuudisrakennushankkeen (varhaiskasvatus ja esiopetus) rakentamista Kirkkomännikön koulun tontille sekä tekemään tarvittavat remontit/muutostyöt opettajanhuoneeseen ja pyöreään osaan.

 

5) varata investointeihin määräraha hankkeen toteuttamista varten vuosille 2023 ja 2024.               

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.