Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tyrnävän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 21.11.2022/Pykälä 282


 

 

Aloite sentraalin toiminnasta

 

Kunnanhallitus 21.11.2022 § 282  

88/00.01.02.02/2022  

 

 

Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Jarno Kilpinen, p. 040 4868 300

 

Tehdyssä kuntalaisaloitteessa esitetään parannusehdotuksia kunnanpalvelupisteen toimintaan. Aloitteessa esitetään, että palvelupisteeseen palkattaisiin vakituinen työntekijä ja että tämän työnkuva järjestetään siten, että hän voi keskyttää työtehtävänsä ja palvella palvelupisteeseen tulevaa kuntalaista.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Vesa

 

Päätösehdotus Hallitus toteaa tehdyn aloitteen olevan palautetta palvelupisteen toiminnasta ja sisältävän parannusehdotuksia operatiiviseen toimintaan. Hallitus antaa aloitteen tiedoksi hallinto- ja kehittämisosastolle ja toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.

 

 

Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet: