Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tyrnävän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.09.2023/Pykälä 189


 

 

Lakeuden EKO:n henkilöstöresurssit

 

Kunnanhallitus 11.09.2023 § 189  

294/00.05.01/2023  

 

 

Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Jarno Kilpinen p. 040 486 8300.

 

Ympäristöön ja jätehuoltoon liittyvä lainsäädäntö muuttuu koko ajan. Jätelain uudistuksen yhteydessä asukkaille ja kunnille on asetettu uusia velvoitteita joihin tulee vastata. Jätelain muutokset ovat lisänneet mm. jätehuoltoviranomaistehtäviä, kuten raportointi, valvonta-  ja tiedottamisvelvoitteita. Myös asiakaspalvelutarve ja asteittan heinäkuun 2022 alusta voimaan tullut asuinkiinteistöjen jätteiden erilliskeräilyvelvoite aiheuttaa lisätyötä.

 

Nykyisellä yhden henkilön resurssilla ei EKO-lautakunnan tehtäväkokonaisuutta kyetä hoitamaan. Tehtäväkokonaisuus on erittäin haavoittuva, koska tieto ja asiat ovat yhden henkilön vastuulla. Kuntien tekniset johtajat ovat valmistelleet asiaa ja sopineet, että mikäli toinen henkilö voidaan palkata, puolet kustannuksista jaettaisiin asukasluvun mukaan ja toinen puoli neljän kunnan kesken tasan. Lisäresurssia on suunniteltu alkuvaiheessa määräaikaisena vuoden 2025 loppuun saakka. Kustannusvaikutus olisi vuositasolla noin 50 000 - 60 000 euroa ja kustannus tulisi huomioida ensi vuoden budjetissa.

 

Limingan kunnanhallitus on 14.8.2023 päättänyt esittää Lakeuden EKO:n osakas-/yhteistyökunnille, että jätehuoltotehtäviä varten palkataan toinen henkilö 1.9.2023 alkaen nykyisen sopimuskauden loppuun saakka. Tekniset johtajat valtuutetaan vastaamaan henkilön rekrytoinnista.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Vesa

 

Päätösehdotus Tyrnävän kunta hyväksyy Limingan kunnan esityksen toisen henkilön palkkaamisesta jätehuoltotehtäviä varten.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet: