Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tyrnävän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.09.2023/Pykälä 207


Liite 3 Osavuosiraportti 1-8/2023 Tekninen osasto

 

 

Teknisen osaston osavuosiraportti 1-8 / 2023

 

 

Tekninen lautakunta 21.09.2023 § 64 

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Hannu Komu, p. 040 544 0329

 

Tyrnävän kunnan sisäisen valvonnan ohjeen mukaan "päävastuualueiden johtajien on raportoitava asetetuista toiminnallisista ja taloudellisista tavoit-teista sekä muista olennaisista sisäisessä valvonnassa tulleista havainnoista kunnanjohtajalle. Kunnanjohtajan on vähintään neljännes- vuosittain annettava raportti kunnanhallitukselle talousarvion toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta."

 

Kunnanhallitus arvioi seurantaraporttien perusteella kunnan taloustilannetta ja päättää millaisiin toimiin hallintokuntien tulee ryhtyä talousarvion tavoitteisiin pääsemiseksi.

 

Tyrnävän kunnan hallinto- ja kehittämisosasto on pyytänyt tulosalueilta koosteen talousarvion tavoitteiden toteutumisesta toiminnan ja talouden osalta 1-8/2023.

 

Tekninen johtaja on koonnut teknisen osaston osavuosiraportin lautakunnalle ja toimittaa osavuosiraportin edelleen hallinto- ja kehittämisosastolle. Teknisen osaston toiminta on kunnanvaltuuston osoittamissa sitovuustasoissa pysynyt pääosin annetun talousarvion keskikulutuksessa tai hieman ylittynyt.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Komu Hannu

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta merkitsee osavuosiraportin tiedoksi ja siirtää sen edelleen kunnanhallitukselle käsiteltäväksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kunnanhallitus 25.09.2023 § 207  

160/02.02.02/2023  

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Vesa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee osavuosiraportin tiedoksi ja edelleen esittää sen valtuustolle tiedoksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.