Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tyrnävän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.10.2023/Pykälä 235


 

 

Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma

 

Kunnanhallitus 30.10.2023 § 235  

332/01.00.03/2023  

 

 

Valmistelija Henkilöstö- ja hyvinvointijohtaja Teija Eskola, p 050 514 8673

 

Kunnanhallitus käynnisti yhteistoimintamenettelyn 10.10.2023 §214. Yhteistoimintaneuvottelut käynnistyivät 16.10.2023. Neuvottelujen alussa on esitetty suunniteltu aikataulu ja noudatettavat menettelytavat.

 

Lain (Laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella) mukaisesti tehtyään neuvotteluesityksen tarkoituksestaan irtisanoa vähintään kymmenen työntekijää taloudellisin tai tuotannollisin perustein työnantajan on yhteistoimintaneuvottelujen alussa annettava henkilöstön edustajille esitys työllistymistä edistäväksi toimintasuunnitelmaksi. Toimintasuunnitelmaa valmistellessaan työnantajan on viipymättä selvitettävä yhdessä työ- ja elinkeinoviranomaisten kanssa työllistymistä tukevat julkiset työvoimapalvelut.

 

Toimintasuunnitelmasta, jota laadittaessa on otettava huomioon, mitä työvoiman vähentämisestä on säädetty tai työ- taikka virkaehtosopimuksin sovittu, tulee käydä ilmi yhteistoimintaneuvottelujen suunniteltu aikataulu, neuvotteluissa noudatettavat menettelytavat ja suunnitellut, irtisanomisaikana noudatettavat toimintaperiaatteet julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa (916/2012) tarkoitettuja palveluja käytettäessä sekä työnhaun ja koulutuksen edistämisessä.

Liitteenä toimintasuunnitelma. Toimintasuunnitelmaa täydennetään tarpeen mukaan neuvottelujen edetessä.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Vesa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy yhteistoimintalain mukaisen toimintasuunnitelman. 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.