Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tyrnävän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.12.2023/Pykälä 266


Liite 4 Palvelusopimus 2024 Tyrnävän Kehitys_Tyrnävän Kunta

 

 

Kehitysyhtiön palvelusopimus 2024

 

Kunnanhallitus 04.12.2023 § 266  

372/00.05.02/2023  

 

 

Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Jarno Kilpinen, p. 040 4868 300

 

Tyrnävän Kehitys Oy on kunnan 100%:sti omistama tytäryhtiö, joka on perustettu vuonna 2021. Yhtiön tarkoituksena on tuottaa kunnan elinvoimapalvelut ja toimii yrittäjien tukena yrityksen koko elinkaareen liittyvissä kysymyksissä.

 

Tähän mennessä Kehitysyhtiön toimintaa on rahoitettu myöntämällä yhtiölle laina. Pidemmällä ajanjaksolla tämä toimintatapa johtaa yhtiön hallitsemattomaan velkaantumiseen eikä siten ole kestävä toiminnan rahoitusmuoto.

 

Tyrnävän Kehitys Oy on esittänyt kunnalle, että osapuolten välille tehtäisiin palvelusopimus, millä määriteltäisiin mm. yhtiön rahoitus sekä vastuiden jako. Liitteenä olevan sopimusehdotuksen mukaisesti kehitysyhtiö myisi kunnalla palveluna elinkeinojen ja elinvoiman kehittämistyötä. Tyrnävän kunta maksaisi sopimuksen mukaisesta palvelusta noin 25,5 euroa per asukas vuonna 2024.

 

Esittelijä Talous- ja hallintojohtaja Kilpinen Jarno

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan palvelusopimuksen ja valtuuttaa talous- ja hallintojohtajan allekirjoittamaan sen.

 

Päätös Kunnanjohtaja Anttila ilmoitti olevansa esteellinen ja oli poissa kokouksesta asian käsittelyn ajan klo 21.34-21.38.

Päätösehdotus hyväksyttiin.