Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tyrnävän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.12.2023/Pykälä 255


 

 

Ajankohtaiset asiat

 

Kunnanhallitus 04.12.2023 § 255 

 

Kunnanjohtajan ajankohtaiskatsauksessa esitellään seuraavat asiat:                                                        

 

Päätös Kunnanjohtaja Vesa Anttila ja hallituksen puheenjohtaja Annukka Suotula ilmoittivat olevansa esteellisiä käsittelemään kohtaa Kehitysyhtiön palvelusopimus ja olivat poissa kokouksesta klo 18.07-18.54 kyseisen asiakohdan esittelyn aikana.

Maarit Matinolli siirtyi kokouksen puheenjohtajaksi klo 18.07.

Tyrnävän Kehitysyhtiö Oy: toimitusjohtaja Lasse Lyijynen oli läsnä kokouksessa klo 18.08-18.54 kuultavana asiantuntijana asiaan Kehitysyhtiön palvelusopimus.

Annukka Suotula palasi kokouksen puheenjohtajaksi klo 18.54 sen jälkeen kun asian Kehitysyhtiön palvelusopimus esittely oli päättynyt.

Kehittämispäällikkö Janna Kumpula oli läsnä kokouksessa klo 18.55-19.08 ja esitteli asiat: Kauppakirja- ja maanvuokrasopimuspohjien päivittäminen sekä Maanostotarjous määräala Multala.

Henkilöstö- ja hyvinvointijohtaja Teija Eskola oli läsnä kokouksessa klo 19.11-19.46 ja esitteli asiat: Yhteistoimintamenettelyn päättäminen, Talousarvio 2024 ja taloussuunnitelma 2024-2027 valmistelu / Sivistysosasto, Hyvinvointikatsaus 2023, Tyrnävän kunnan kuljetushankinta / option käyttäminen, Oulun Seudun matkailun yhteismarkkinointi / sopimuksen päivittäminen, Nuorisovaltuuston nimeäminen toimikaudelle 2023-2025 sekä Edustajien nimeäminen nuorisovaltuustoon.

Seija Mällinen ilmoitti olevansa esteellinen asiassa Tyrnävän kunnan kuljetushankinta / option käyttäminen ja oli poissa kokouksesta klo 19.35-19.44, kun asiaa esiteltiin.

Jari Partanen ilmoitti olevansa esteellinen asiassa Nuorisovaltuuston nimeäminen toimikaudelle 2023-2025 ja oli poissa kokouksesta klo 19.47-19.48, kun asiaa esiteltiin.

Tekninen johtaja Hannu Komu oli läsnä kokouksessa klo 20.18-20.33 ja esitteli asian Talousarvio 2024 ja taloussuunnitelma 2024-2027 valmistelu / Tekninen osasto.

Esitellyt asiat merkittiin tiedoksi.