Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tyrnävän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.12.2023/Pykälä 258


 

 

Talousarvion 2024 ja taloussuunnitelman 2024-2027 valmistelu / Hallinto- ja kehittämisosasto

 

Kunnanhallitus 04.12.2023 § 258  

342/02.02.00/2023  

 

 

Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Jarno Kilpinen, p. 040 4868 300

 

Hallinto- ja kehittämisosasto on valmistellut esitykset määrärahavarauksista ja päämääristä vuoden 2024 talousarvioon.

 

Talous- ja toimintasuunnitelma sisältää vuosittain numeerisen osion lisäksi osaston toiminta-ajatuksen, tulosalueen kuvauksen, päämäärän sekä talousarviovuoden toimenpiteet.

 

Kunnanjohtaja, talous- ja hallintojohtaja sekä kunnan johtoryhmä ohjeistivat hallintokuntia, yksiköitä ja niiden esimiehiä kiinnittämään erityistä huomiota toiminnan taloudellisuuteen kuluvan vuoden aikana sekä vuoden 2024 talousarvion valmistelussa edelleen.

 

Talousarvio on valmisteltu mm. seuraavin periaattein:

 

 1) Toiminta, toimintamallit ja talousarvio vuodelle 2024 suunnitellaan niin, että taloussuunnitelma on tasapainossa suunnitelmakaudella.

 2) Hallintokuntien toimintoja tulee arvioida ennakkoluulottomasti myös talouden kannalta.

  3) Ostopalveluja tulee arvioida säännöllisesti ja tehdä erikseen esitykset korvaavasta toiminnasta silloin, kun oma toiminta on edullisempaa kuin ostopalvelu (ostopalvelusopimukset sanottava irti riittävän ajoissa, ettei tule päällekkäisyyttä).

 4) Palvelutuotannossa hyödynnetään ensisijaisesti kunnan omia kiinteistöjä. Kiinteistöjen energiatehokkuutta edistetään ja niiden käyttöastetta nostetaan.

  5) Investointiohjelma laaditaan maltillisesti.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Vesa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus yhdistää esitetyn hallinto- ja kehittämisosaston talousarvion vuodelle 2024 osaksi kunnan talousarviota vuodelle 2024.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.