Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tyrnävän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.01.2023/Pykälä 13


 

 

Kunnanjohtajasopimuksen muuttaminen ja palkan tarkistaminen

 

Kunnanhallitus 23.01.2023 § 13  

16/01.01.03.00/2023  

 

 

Valmistelija  Kunnanjohtajan ollessa esteellinen asian valmistelijana ja esittelijänä päättää kunnanhallitus käsitellä asian hallituksen puheenjohtajan selostuksen pohjalta hallintosäännön § 29 mukaisesti.

 

Kunnanjohtaja ja Tyrnävän kunta ovat laatineet johtajasopimuksen, joka on käsitelty kunnanhallituksessa 14.5.2018 §125 ja hyväksytty kunnanvaltuustossa 11.6.2018 §48. Päivitetyn (21.5.2021/419) kuntalain 42§ mukaan johtajasopimuksen hyväksyy kunnanhallitus.
 

Johtajasopimuksen kohdan 11 mukaan johtajasopimusta voidaan tarkistaa sopijaosapuolten yhtäpitävällä suostumuksella.
 

Nyt voimassa olevassa johtajasopimuksen kohdassa 9 lukee seuraavasti:" Jos kunnan ja kunnanjohtajan välillä syntyy laaja erimielisyys ja se johtaa luottamuspulaan, menetellään seuraavasti:
 

Luottamuspulan syntyminen arvioidaan kunnanvaltuuston päätöksellä. Luottamuspula todetaan tarvittaessa äänestämällä. Luottamuspulan toteaminen vaatii yksinkertaisen enemmistön. Todetun luottamuspulan takia kunnanjohtajalla on oikeus kahdentoista (12) kuukauden palkkaa vastaavaan erokorvaukseen edellyttäen, että hän itse irtisanoutuu tehtävästään.

 
Sopimuksessa tämä kohta tulee voimaan sen jälkeen, kun koeaika on kulunut umpeen."
 

Kuntalain 43§ mukaan valtuusto voi irtisanoa kunnanjohtajan tai siirtää hänet muihin tehtäviin, jos hän on menettänyt valtuuston luottamuksen.Päätöksen tekemiseen vaaditaan, että sitä kannattaa kaksi kolmasosaa kaikista valtuutetuista.
 

Johtajasopimuksen kohdan 4 mukaan kunnanvaltuuston puheenjohtaja ja kunnanhallituksen puheenjohtaja käyvät kunnanjohtajan kanssa vuosittain luottamuksellisen kehityskeskustelun. Edellinen kehityskeskustelu pidettiin 19.12.2022, jossa sopijaosapuolet yhtäpitävästi totesivat tarpeen päivittää johtajasopimuksen kohdan 9 "luottamuspulan toteaminen vaatii yksinkertaisen enemmistön" kuntalain 21.5.2021/419 mukaiseksi: "päätöksen tekemiseen vaaditaan, että sitä kannattaa kaksi kolmasosaa kaikista valtuutetuista."

 

Kunnajohtaja Vesa Anttila on ilmaissut suostumuksensa muuttaa tehtyä johtajasopimusta yllä esitetyllä muutoksella.

 

Johtajasopimuksen mukaan kunnanjohtajan palkkauksen taso arvioidaan vuosittain pidettävän kehityskeskustelun yhteydessä. Palkkaa voidaan tarkastaa kehityskeskustelussa tapahtuvan arvioinnin perusteella erillisellä kunnanhallituksen päätöksellä. Tässä arvioinnissa otetaan huomioon kunnanjohtajan työn tuloksellisuus. Kunnanjohtajan johtajasopimuksen mukaisesti kunnanjohtajan luottamuksellinen kehityskeskustelu on järjestetty kunnanhallituksen puheenjohtajan ja kunnanvaltuuston puheenjohtajan kanssa 19.12.2022.

 

Kunnanhallitus on edellisen kerran käsitellyt kunnanjohtajan palkan tarkistamista 31.1.2022 §25 ja päättänyt "kunnanjohtajan palkka tulee tarkastella vuosittain johtajasopimuksen mukaisesti"

 

Esittelijä   Kunnanhallituksen puheenjohtaja Suotula Annukka

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus:  
1) päättää käsitellä asian hallituksen puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä,             
2) Päättää hyväksyä osaltaan Tyrnävän kunnan ja kunnanjohtajan johtajasopimuksen kohdan 9 tarkistamisen siten, että teksti: ".luottamuspulan toteaminen vaatii yksinkertaisen enemmistön." korvataan tekstillä: ".päätöksen tekemiseen vaaditaan, että sitä kannattaa kaksi kolmasosaa (2/3) kaikista valtuutetuista..." Muilta osin 11.6.2018 §48 hyväksytyn johtajasopimuksen kohta 9 ja muut kohdat pysyvät ennallaan. Tämä kunnanhallituksen päätös liitetään johtajasopimukseen. ja
3) tekee päätöksen kunnanjohtajan palkan tarkistamisesta johtajasopimuksen mukaisesti.

 

Päätös Vesa Anttila ilmoitti olevansa esteellinen (intressijäävi) ja poistui kokouksesta klo 19.59 ennen asian käsittelyn aloittamista.

Kunnanhallitus:  
1) päätti käsitellä asian hallituksen puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä,             
2) päätti hyväksyä osaltaan Tyrnävän kunnan ja kunnanjohtajan johtajasopimuksen kohdan 9 tarkistamisen siten, että teksti: ".luottamuspulan toteaminen vaatii yksinkertaisen enemmistön." korvataan tekstillä: ".päätöksen tekemiseen vaaditaan, että sitä kannattaa kaksi kolmasosaa (2/3) kaikista valtuutetuista..." Muilta osin 11.6.2018 §48 hyväksytyn johtajasopimuksen kohta 9 ja muut kohdat pysyvät ennallaan. Tämä kunnanhallituksen päätös liitetään johtajasopimukseen. ja
3) päätti pitää kunnanjohtajan palkan ennallaan. Palkka tarkastetaan johtajasopimuksen mukaisesti vuosittain.

Vesa Anttila palasi kokoukseen klo 20.31 asian käsittelyn ja päättämisen jälkeen.

 

 

Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet: