Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tyrnävän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.01.2023/Pykälä 6


 

 

Tyrnävä Kehitys Oy:n 2023 vuoden rahoitus

 

Kunnanhallitus 23.01.2023 § 6  

248/02.05.03/2022  

 

 

Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Jarno Kilpinen, p. 040 4868 300

 

Kunnanhallitus on perustanut Tyrnävän Kehitys Oy:n 14.12.2020 §311 ja myöntänyt yhtiölle 200.000 euron perusrahoituksen, mikä on jakaantunut tarkemmin 50.000 euron osakepääomaan sekä 150.000 euron sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Yhtiö on käyttänyt tehtyä sijoitusta oman toimintansa aloittamiseen sekä toimintansa rahoittamiseen kahden vuoden aikana. Yhtiö tarvitsee lisää rahoitusta toimintansa jatkamiseksi.

 

Valtuusto on vuoden 2023 talousarviossa budjetoinut antolainojen muutokseksi 200.000 euroa, mikä on nettomääräisenä valtuustoon nähden sitova erä.

 

Hallintosäännön §9 mukaisesti kunnanhallitus päättää antolainojen myöntämisestä kunnanvaltuuston talousarviossa asettamissa rajoissa.

 

Tavoitteena on vuodesta 2024 alkaen siirtyä kehitysyhtiön rahoittamisen osalta ns. palvelusopimusmalliin, jonka mukaan kehitysyhtiö laskuttaisi kuntaa (omistajaa) tuottamistaan palveluista ennalta sovituin perustein.

 

Keskimäärin kunnat maksavat kehitysyhtiöllensä korvauksia niiden tuottamista palveluista 25-30 €/asukas. Esitetty 178.000 euron rahoitus vastaa noin 27 euroa per asukas.

 

 

Esittelijä Talous- ja hallintojohtaja Kilpinen Jarno

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus myöntää Tyrnävän Kehitys Oy:lle 178.000 euron lainan ja valtuuttaa talous- ja hallintojohtajan sopimaan lainan tarkemmista yksityiskohdista, allekirjoittamaan tarvittavat sopimukset ja asiakirjat sekä toimeenpanemaan tehdyn päätöksen.

 

Päätös Annukka Suotula ja Vesa Anttila ilmoittivat olevansa esteellisiä (yhteisöjäävi) ja poistuivat kokouksesta klo 19.10 ennen asian käsittelyn aloittamista.

Maarit Matinolli toimi kokoksen puheenjohtajana Suotulan ollessa esteellinen.

Päätösesitys hyväksyttiin.

Suotula ja Anttila palasivat kokoukseen asian käsittelyn ja päättämisen jälkeen klo 19.46.

 

 

Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet: