Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tyrnävän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.02.2023/Pykälä 32


 

 

Johdannaisyleissopimuksen tekeminen

 

Kunnanhallitus 06.02.2023 § 32  

33/02.05.04/2023  

 

 

Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Jarno Kilpinen, p. 040 4868 300

 

Kuntarahoitus Oyj tarjoaa kunnille, kuntayhtymille ja kuntayhtiöille niiden tarpeiden mukaisesti räätälöityjä johdannaissopimuksia. Johdannaissopimuksia voidaan käyttää esimerkiksi olemassa olevan lainasalkun tai yksittäisen lainan korkoprofiilin muuttamiseen ilman lainaehtojen uudelleenneuvottelemista.

 

Johdannaissopimuksella voidaan myös suojautua valuuttamääräiseen lainaan liittyvältä valuuttakurssiriskiltä. Johdannaissopimus on yleensä alkuperäisestä lainasta täysin erillinen sopimus eikä vaadi lainanantajan

hyväksyntää.

 

Johdannaisten tekeminen edellyttää johdannaisyleissopimusta. Sopimuksessa sovitaan niistä yleisistä ehdoista, joita sovelletaan Kuntarahoituksen kanssa tehtäviin johdannaissopimuksiin, jotka voivat olla

koronvaihtosopimuksia, korkokattosopimuksia, korkokatto- ja korkolattiasopimuksia sekä koron- ja valuutanvaihtosopimuksia, ja myös liittyä erilaisiin korkostruktuureihin.

 

Kunkin johdannaissopimuksen tarkemmat ehdot sovitaan erikseen ja vahvistetaan Kuntarahoituksen vahvistusmallien mukaisessa muodossa. Yleissopimusta sovelletaan kaikkiin sopijapuolten välisiin johdannaissopimuksiin, jollei vahvistuksessa toisin mainita. Vahvistuksella tarkoitetaan asiakirjaa, jonka sopijapuolet allekirjoittavat ja joka yhdessä yleissopimuksen kanssa muodostaa johdannaissopimuksen ehdot.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Vesa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se päättää
1) allekirjoittaa Kuntarahoitus Oyj:n kanssa sopimuksen johdannaissopimusten yleisistä ehdoista (yleissopimus),
2) että Tyrnävän kunta voi tehdä koronvaihtosopimuksia, korkokattosopimuksia ja korkolattiasopimuksia tai sopimuksia korkoputkesta tai erilaisista korkostruktuureista sekä koron- ja valuutanvaihtosopimuksia,
3) että Tyrnävän kunnan puolesta yksittäiset sopimukset tekee talous- ja hallintojohtaja tai kunnanjohtaja, kumpikin yksin (valtuutus) ja
4) valtuuttaa kunnanjohtajan ja talous- ja hallintojohtajan tekemään vastaavanlaiset sopimukset myös muiden tarpeellisiksi katsomiensa rahoituslaitosten kanssa.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet: