Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tyrnävän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.02.2023/Pykälä 25


 

 

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmän nimeäminen (HYTE-työryhmä)

 

Kunnanhallitus 06.02.2023 § 25  

18/00.03.08/2023  

 

 

Valmistelija Henkilöstö- ja hyvinvointijohtaja Teija Eskola, p. 050 514 8673

 

Kuntalain1§:n mukaisesti kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain 6 §:n mukaisesti kunnan on edistettävä asukkaidensa hyvinvointia ja terveyttä. Kunnalla on ensisijainen vastuu hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä siltä osin kuin tämä tehtävä kytkeytyy kunnan muihin lakisääteisiin tehtäviin.

 

Järjestämislain 6§:n mukaisesti

-          Kunnan on strategisessa suunnittelussaan asetettava hyvinvoinnin ja terveyden edistämiselle tavoitteet ja määriteltävä tavoitteita tukevat toimenpiteet. Sen on otettava päätöksenteossaan huomioon päätöstensä arvioidut vaikutukset ihmisten hyvinvointiin ja terveyteen väestöryhmittäin.

-          Kunnan eri toimialojen on tehtävä yhteistyötä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. Kunnan on nimettävä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen vastuutaho.

-          Kunnan on seurattava kuntalaisten elinoloja, hyvinvointia ja terveyttä sekä niihin vaikuttavia tekijöitä alueittain ja väestöryhmittäin. Kunnassa on raportoitava kuntalaisten hyvinvoinnista ja terveydestä, niihin vaikuttavista tekijöistä sekä toteutetuista toimenpiteistä valtuustolle vuosittain. Lisäksi kunnassa on valmisteltava valtuustolle valtuustokausittain hyvinvointikertomus ja -suunnitelma edellä mainituista asioista. Kunnan on toimitettava hyvinvointikertomus ja -suunnitelma hyvinvointialueelle ja julkaistava se julkisessa tietoverkossa.

-          Kunnan on toimittava hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä yhteistyössä hyvinvointialueen kanssa ja tuettava sitä asiantuntemuksellaan. Lisäksi kunnan on tehtävä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä yhteistyötä kunnassa hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyötä tekevien muiden julkisten toimijoiden, yksityisten yritysten ja yleishyödyllisten yhteisöjen kanssa. Kunnan on myös edistettävä hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyötä tekevien järjestöjen toimintaedellytyksiä ja vaikutusmahdollisuuksia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. 

 

HYTE-työryhmän tehtävät:

-          Tuottaa ja välittää tietoa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä

-          Vastata laajan hyvinvointikertomuksen ja - suunnitelman laatimisesta valtuustokausittain

-          Vastata vuosittaisen hyvinvointikatsauksen laatimisesta

-          Koordinoida ja ohjata kunnassa tehtävää hyvinvointityötä: vuosittaiset painopisteet ja toimenpiteet, tapahtumat, hankkeet

 

Tyrnävän kunnassa HYTE-työryhmä toimii myös ehkäisevän päihdetyön toimielimenä. Kunta huolehtii ehkäisevän päihdetyön tarpeen mukaisesta organisoinnista alueellaan ja nimeää ehkäisevän päihdetyön tehtävistä vastaavan toimielimen. Toimielimen tehtävänä on mm. esittää ja edistää ehkäisevän päihdetyön toimia kunnan hallinnossa, erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollossa, sivistys-, liikunta- ja nuorisotoimessa sekä elinkeinotoimessa, ja huolehtia siitä, että edellä mainitut kunnan toimet sovitetaan yhteen poliisin, alkoholilain (1143/1994) ja tupakkalain (693/1976) noudattamisen valvonnan, elinkeinoelämän ja erityisesti ehkäisevään päihdetyöhön osallistuvien yleishyödyllisten yhteisöjen ehkäisevään päihdetyöhön kuuluvien ja sitä tukevien toimien kanssa (Ehkäisevän päihdetyön laki HE 339/2014, 5 §).

 

HYTE-työryhmä on kunnanhallituksen alainen työryhmä. Operatiivisesta toiminnasta vastaavat viranhaltijat.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Vesa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus asettaa toimikaudekseen HYTE-työryhmän. Työryhmän kokoonpanoksi esitetään:

Luottamushenkilöt:   
Kunnanhallituksen puheenjohtaja  
Sivistyslautakunnan puheenjohtaja  
Lisäksi kolme luottamushenkilöjäsentä    

Kaikille luottamushenkilöille nimetään varajäsenet.      

Viranhaltijat:   
Henkilöstö- ja hyvinvointijohtaja   
Sivistysjohtaja   
Työllisyys- ja hyvinvointikoordinaattori   
Kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja   
Vastaava nuorisotyöntekijä   
Liikuntatoimen edustaja   
Tekninen johtaja   
Ruokapalvelupäällikkö   
Kehittämispäällikkö   
Viestintäkoordinaattori   
Koulujen edustaja   
Varhaiskasvatusjohtaja    

Pohde:   
Alueellinen osallisuus-, yhdyspinta- ja hyvinvointikoordinaattori (Koillismaa, Oulunkaari, Lakeus)                

Kunnanhallitus pyytää seuraavia tahoja nimeämään edustajansa ja hänelle varajäsenen HYTE-työryhmään:                

Vaikuttajatoimielimet:   
Vanhus- ja vammaisneuvosto   
Nuorisovaltuusto      

Yhteistyökumppanit:   
Tyrnävän seurakunta   
Tyrnävän 4H - yhdistys ry  
Tyrnävän Yrittäjät   
Tyrnävän Palloseura   
Tyrnävän Tempaus ry  
MLL Tyrnävän yhdistys     

HYTE-työryhmän puheenjohtajana toimii kunnanhallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtajana sivistyslautakunnan puheenjohtaja, esittelijänä henkilöstö- ja hyvinvointijohtaja ja sihteerinä työllisyys- ja hyvinvointikoordinaattori.  

 

 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kunnanhallitus nimesi kunnanhallituksen puheenjohtajan varajäseneksi Maarit Matinollin ja sivistyslautakunnan puheenjohtajan varajäseneksi Lauri Sainion. Kunnanhallitus nimesi työryhmän varsinaisiksi jäseniksi Maria Paason, Senja Erkkilän ja Pasi Kaupin sekä heille henkilökohtaisiksi varajäseniksi Seija Mällisen, Satu Kokon ja Jukka Tuurin. 

 

 

Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet: