Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tyrnävän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.03.2023/Pykälä 69


Liite 5 Tyrnävän kunnan tilinpäätös 2022

 

 

Tilinpäätös ja tase

 

Kunnanhallitus 27.03.2023 § 69  

104/02.06.01.03/2023  

 

 

Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Jarno Kilpinen, p. 040 4868 300

 

Tilinpäätöksen laadinnasta on säännökset kuntalaissa ja kirjanpitolaissa. Kuntalain 113 §:n mukaan kunnan tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Lisäksi tilinpäätöskokonaisuudesesa on oltava konsernitilinpäätös ja liitetiedot.

 

Tilinpäätös on laadittava tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä. Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kunnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta sekä toiminnasta. Tätä varten tarpeelliset lisätiedot on ilmoitettava liitetiedoissa.

 

Kunnan tilikausi on aina kalenterivuosi. Kunnan toimintakertomuksen tehtävänä on antaa selvitys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, jotka eivät käy ilmi

kunnan tai kuntakonsernin taseesta, tuloslaskelmasta tai rahoituslaskelmasta. Kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa otettava kantaa tilikauden tulokseen.

 

Vuoden 2022 vuosikate on 2 600 322,96 (edellisenä vuonna 2 326 973,58) euroa. Poistoja kirjattiin yhteensä 1 996 668,98 euroa. Tilikauden tulos on positiivinen, tilikauden ylijäämä on 603 653,98 euroa. Vuoden 2022 investointiosan menot ovat yhteensä 1 720 783,98 euroa ja investointiosan tulot 235 184,34 euroa. Lainamäärä asukasta kohden on 4 441 euroa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Vesa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle vuoden 2022 tilikauden tuloksen 603 653,98 euroa käsittelystä seuraavaa:

Tilikauden ylijäämäksi muodostuu 603 653,98 euroa, joka siirretään tilikauden ylijäämä/alijäämätilille.

Kunnanhallitus hyväksyy ja allekirjoittaa tilinpäätöksen ja antaa sen tilintarkastajan tarkastettavaksi ja saattaa edelleen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen valtuuston käsiteltäväksi.

Talous- ja hallintojohtaja valtuutetaan tekemään tilinpäätökseen tarvittavat korjaukset ja muutokset sekä ne mahdolliset tarvittavat muutokset, mikäli kunnanvaltuusto päättää tehdä muutoksia vuoden 2022 talousarvioon.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet: