Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tyrnävän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.03.2023/Pykälä 63


 

 

Sihteeripalvelujen uudelleen organisointi

 

Kunnanhallitus 27.03.2023 § 63  

101/00.01.01.03/2023  

 

 

Valmistelija Henkilöstö- ja hyvinvointijohtaja Teija Eskola, p. 050 514 8673

 

Vuoden 2023 alussa on siirtynyt hyvinvointialueelle noin 25 % kunnan henkilöstöstä. Kunnassa on useita työntekijöitä/viranhaltijoita, jotka tekivät töitä sekä soteen että kunnan muihin toimintoihin. Organisaatiomuutoksen vuoksi yhteistoimintamenettelyssä käydään läpi koko kunnan organisaatio ja toiminta, ja tehdään tarvittavat muutokset. Samalla tarkastellaan henkilöstöresursseja sekä eri yksiköiden välistä yhteistyötä. Yhteistoimintaneuvotteluiden aikana varmistetaan, että kaikilla työntekijöillä/viranhaltijoilla on jatkossakin tehtävänkuva, jossa omaa osaamistaan saa hyödyntää. Yhteistoimintamenettelyn aikana tehdään ratkaisuja ja päätöksiä sitä mukaan, kun niihin on valmiudet. Ao. henkilöstöä kuullaan yhteistoimintamenettelyn aikana.

 

Yhteistoimintaneuvotteluiden piirissä olevan henkilöstön palvelussuhteen ehtoihin ja työtehtäviin voi tulla muutoksia. Lisäksi tarkastellaan olemassa olevien työsuhteiden tarpeellisuutta ja tarvittaessa tehtäviä voidaan tulla lakkauttamaan tai muuttamaan oleellisesti sisällöltään vastaamaan tämän hetken ja tulevaisuuden tarpeita. Samalla tarkastellaan myös mahdollisuuksia palveluiden ulkoistamiseen.

 

Nykyisessä organisaatiossa palvelusihteerit ovat olleet hallinto- ja kehittämisosaston alaisuudessa. Organisaation toiminnan ja mahdollisimman sujuvan esihenkilötyön varmistamiseksi on todettu tarkoituksen mukaiseksi siirtää palvelusihteerit hallinto- ja kehittämisosaston alaisuudesta osastoille heidän työtehtäviensä mukaisesti. Lähiesihenkilö on kunkin osaston osastopäällikkö.

 

Lisäksi on ollut tarpeen arvioida koulusihteerien tehtävät ja toimenkuvat organisaation tarpeita vastaaviksi. Koulusihteerien tehtävät määritetään sivistysosastolla.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Vesa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää siirtää palvelusihteerit hallinto- ja kehittämisosaston alaisuudesta osastoille heidän työtehtäviensä mukaisesti, lähiesihenkilö on kunkin osaston osastopäällikkö. Lähtökohtaisesti siirtyminen osastoille ei aiheuta nimike- tai palkkausmuutoksia. Mikäli kuitenkin tehtävän vaativuus olennaisesti muuttuu, päivitetään TVA ja arvioidaan sen vaikutus palkkaukseen.

 

 Sivistysosaston koulusihteerien tehtävät tarkistetaan sivistysjohtajan johdolla vastaamaan osaston tarpeita. Kuulammen koulusihteeri toimii osaston palvelusihteerin sijaisena.

 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet: