Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tyrnävän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.04.2023/Pykälä 83


 

 

Kirkonseudun asemakaavan päivittäminen

 

Kunnanhallitus 17.04.2023 § 83  

135/10.02.03/2023  

 

 

Valmistelija Kehittämispäällikkö Janna Kumpula, p. 040 162 6149

 

Kirkonseudun asemakaavan kokonaisuus muodostuu 25 vuosien 1969-2014 välillä vahvistuneesta asemakaavasta, asemakaavan laajennuksesta tai sen muutoksesta. Tämän asemakaavan päivittämisen tarkoituksena on tarkastella kirkonkylän rakentumattomien tai tyhjillään olevien tonttien merkintöjen ajanmukaisuutta ja olemassa olevaa rakennetta eheyttämällä parantaa Tyrnävän kirkonkylän elinvoimaisuutta ja vetovoimaisuutta.

 

Asemakaavamuutoksen pohjalle tullaan laatimaan kirkonkylän keskustan kehittämiseksi vaihtoehtoisia rakennemalleja. Asemakaavalla mahdollistetaan asumisen monipuolinen kehittyminen ja palvelujen vetovoimainen sijoittuminen. Samalla asemakaavassa tullaan huomioimaan kirkonkylän sisäiset kävelyn ja pyöräilyn kehittämisen tarpeet.


Asemakaavamuutoksen rajaus tarkentuu kaavoituksen käynnistyessä.

 

Asemakaavoituksen käynnistyspäätöksen myötä käynnistetään kaavakonsultin kilpailutus sekä valmistellaan kaavan vireille laittaminen ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville asettaminen.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Vesa

 

Päätösehdotus Esitän, että kunnanhallitus käynnistää Kirkonseudun asemakaavan päivittämisen ja kaavakonsultin kilpailuttamisen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet: