Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tyrnävän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.05.2023/Pykälä 101


 

 

Kunnan kiinteistöjen siivouspalvelut

 

Kunnanhallitus 08.05.2023 § 101  

138/02.08.00/2023  

 

 

Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Jarno Kilpinen, p. 040 4868 300

 

Kunnanhallitus päätti käynnistää yhteistoimintamenettelyn 15.11.2021 koskien muun muassa hyvinvointialueuudistuksen yhteydessä tapahtuvia tarpeellisia organisaatiomuutoksia. Yhtenä osa-alueena on tutkittu kunnan kiinteistöjen siivouspalveluiden ulkoistamista.

 

Puhtauspalveluiden osalta on kilpailutettu ehdollisena pienet kohteet (eli vanha paloasema, uusi paloasema, Koivula, Pikku Hirvelä, Kunnantalo, Kirjasto, Lukio ja auditorio, Juustolan sauna, Pesäpallokenttä ja kaukalo, Temmeksen terveyskeskus, Kaisu Haatajan toimistot). Lisäksi puhtauspalvelujen henkilöstöä on kuultu 22.3.2023.

 

Tehtyjen selvitysten ja saatujen tarjousten perusteella yhteistoimintaneuvotteluissa päädyttiin esittämään kunnanhallitukselle, että puhtauspalveluiden järjestämistä ei ulkoisteta.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Vesa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää olla ulkoistamatta puhtauspalveluita. 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet: