Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tyrnävän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.05.2023/Pykälä 117


 

 

Tyrnävän Vesihuolto Oy:n lainantakauspyyntö

 

Kunnanhallitus 22.05.2023 § 117  

173/02.05.07/2023  

 

 

Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Jarno Kilpinen, p. 040 4868 300

 

Tyrnävän Vesihuolto Oy on pyytänyt Tyrnävän kunnan takausta

500 000 euron lainalle.

 

Omavelkaista takausta on pyydetty ilman vastavakuutta.

 

Kuntalain mukaan kunta voi myöntää takauksen tai muun vakuuden kilpailutilanteessa markkinoilla toimivan yhteisön velasta tai muusta sitoumuksesta ainoastaan, jos yhteisö kuuluu kuntakonserniin tai se on kuntien tai kuntien ja valtion yhteisessä määräysvallassa.

 

Kuntalain mukaan kunnan edut tulee turvata riittävän kattavilla vastavakuuksilla.

 

Tyrnävän Vesihuolto Oy kuuluu Tyrnävän kuntakonserniin. Tyrnävän Vesihuolto Oy:n osakkeita on yhteensä 100 kpl, joista Tyrnävän kunnalla on 68 %.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Vesa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että Tyrnävän kunta myöntää Tyrnävän Vesihuolto Oy:n 500 000 euron lainalle omavelkaisen takauksen. Kunnanvaltuusto edellyttää vastavakuutta. Kunnanjohtajan tehtäväksi annetaan vastavakuuden vakuusmuodosta päättäminen, takausprovision määrääminen ja muiden sopimuksen ehdoista päättäminen. Lisäksi valtuusto hyväksyy tämän päätöksen vaikutuksesta tulevat muutokset vuoden 2023 talousarvioon.

 

Päätös Annukka Suotula, Tiia Rusila, Ossi Karppinen, Seija Mällinen,Visa Törmä ja Emilia Myllyoja ilmoittivat olevansa esteellisiä (yhteisöjäävi) ja poistuivat kokouksesta klo 19.33 ennen asian käsittelyn aloittamista. Maarit Matinolli siirtyi kokouksen puheenjohtajaksi.

Tyrnävän Vesihuolto Oy:n toimitusjohtaja Kuusela sekä hallituksen puheenjohtaja Uitto esittelivät asiaa yhtiön puolesta ja poistuivat kokouksesta klo 19.58 ennen päätöksentekoa ja keskustelua.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Annukka Suotula, Tiia Rusila, Ossi Karppinen, Seija Mällinen,Visa Törmä ja Emilia Myllyoja palasivat kokoukseen klo 20.01 asian käsittelyn, päättämisen ja sulkemisen jälkeen. Suotula siirtyi kokouksen puheenjohtajaksi. 

 

 

Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet: