Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tyrnävän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.01.2024/Pykälä 11


 

 

Maanostotarjous määräala Multala

 

Kunnanhallitus 04.12.2023 § 271 

 

 

 

Valmistelija kehittämispäällikkö Janna Kumpula, puh. 040 162 6149.

 

Tyrnävän kunta on saanut maanostotarjouksen koskien noin 0,2526 ha kokoisen viljelykäytössä olevan Tyrnävän kunnan omistaman kiinteistön Multalan 859-401-46-11 määräalasta. Määräala säilyy myös kaupan jälkeen viljelykäytössä ja se yhdistetään ostajalla jo vuokralla ja viljelyksessä olevaan viereiseen peltoalueeseen. Määräalan ja viereisen pellon välissä ei ole ojaa, joten lohkoja voisi viljellä yhtenä alana.
 

Määräala sijaitsee Kirkonseudun asemakaava-alueen reunalla ja on osoitettu Kirkonkylän osayleiskaavassa osittain maisemallisesti arvokkaana peltoalueena ja muilta osin suojaviheralueena. Kirkonseudun asemakaavassa vuonna 2006 määräala on osoitettu lähivirkistysalueena. Käytännössä alueella ei ole virkistyskäytön kannalta merkitystä. Kirkonseudun asemakaavan viheraluemerkinnät ovat tulossa merkintöjen tarkoituksenmukaisuuden osalta uudelleen arvioitaviksi asemakaavan päivitystyön edetessä.
 

Kyseisen määräalan ollessa nykyiselläänkin viljelykäytössä määräalan myymiselle ei kaavoituksen näkökulmasta ole estettä. Asemakaavaa päivitettäessä se tullaan osoittamaan maisemallisesti arvokas peltoalue (MA) merkinnällä.
 

Maanostotarjouksen hintatarjous määräalalle on 1600,00 euroa. Hintatarjous perustuu Maanmittauslaitoksen tilastoimiin yksinomaan viljeltyä maata sisältävien rakentamattomien kiinteistöjen toteutuneisiin kiinteistökauppoihin Pohjois-Pohjanmaalla.
 

Liite: Ostotarjous määräalasta Multala 859-401-46-11
 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Vesa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy maanostotarjouksen valmisteltavaksi kaupantekoon.

 

Päätös Kunnanjohtajan kokouksessa antama muutettu päätösehdotus:

Asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi.

Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Kunnanhallitus 22.01.2024 § 11  

366/10.00.02.00/2023  

 

 

Valmistelija Kehittämispäällikkö Janna Kumpula, puh. 040 162 6149

 

Tyrnävän kunta on saanut maanostotarjouksen koskien noin 0,2526 ha kokoisen viljelykäytössä olevan Tyrnävän kunnan omistaman kiinteistön Multalan 859-401-46-11 määräalasta. Määräala säilyy myös kaupan jälkeen viljelykäytössä ja se yhdistetään ostajalla jo vuokralla ja viljelyksessä olevaan viereiseen peltoalueeseen. Määräalan ja viereisen pellon välissä ei ole ojaa, joten lohkoja voisi viljellä yhtenä alana.
 

Määräala sijaitsee Kirkonseudun asemakaava-alueen reunalla ja on osoitettu Kirkonkylän osayleiskaavassa osittain maisemallisesti arvokkaana peltoalueena ja muilta osin suojaviheralueena. Kirkonseudun asemakaavassa vuonna 2006 määräala on osoitettu lähivirkistysalueena. Käytännössä alueella ei ole virkistyskäytön kannalta merkitystä. Kirkonseudun asemakaavan viheraluemerkinnät ovat tulossa merkintöjen tarkoituksenmukaisuuden osalta uudelleen arvioitaviksi asemakaavan päivitystyön edetessä.
 

Kyseisen määräalan ollessa nykyiselläänkin viljelykäytössä määräalan myymiselle ei kaavoituksen näkökulmasta ole estettä. Asemakaavaa päivitettäessä se tullaan osoittamaan maisemallisesti arvokas peltoalue (MA) merkinnällä.
 

Maanostotarjouksen hintatarjous määräalalle on 1600,00 euroa. Hintatarjous perustuu Maanmittauslaitoksen tilastoimiin yksinomaan viljeltyä maata sisältävien rakentamattomien kiinteistöjen toteutuneisiin kiinteistökauppoihin Pohjois-Pohjanmaalla.
 

Liite: Ostotarjous määräalasta Multala 859-401-46-11

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Vesa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy osaltaan maanostotarjouksen valmisteltavaksi kaupantekoon ja lähettää maanostotarjouksen hyväksyttäväksi valtuustoon.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.