Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tyrnävän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.01.2024/Pykälä 17


 

 

Kunnanjohtajan palkan tarkistus

 

Kunnanhallitus 22.01.2024 § 17  

22/01.01.03.02/2024  

 

 

Valmistelija Kunnanjohtajan ollessa esteellinen asian valmistelijana ja esittelijänä, päättää kunnanhallitus käsitellä asian hallituksen puheenjohtajan selostuksen pohjalta hallintosäännön § 29 mukaisesti.

 

Kunnanjohtaja Vesa Anttila on ollut virassaan 7.5.2018 lähtien.
 

Johtajasopimuksen mukaan kunnanjohtajan palkkauksen taso

arvioidaan vuosittain pidettävän kehityskeskustelun yhteydessä.

Palkkaa voidaan tarkastaa kehityskeskustelussa tapahtuvan

arvioinnin perusteella erillisellä kunnanhallituksen päätöksellä. Tässä arvioinnissa otetaan huomioon kunnanjohtajan työn tuloksellisuus. Kunnanhallituksen tulee huolehtia siitä, että kunnanjohtajan palkka pidetään sekä sisäisesti että ulkoisesti kilpailukykyisenä

 

Kunnanjohtajan johtajasopimuksen mukaisesti kunnanjohtajan luottamuksellinen kehityskeskustelu on järjestetty kunnanhallituksen puheenjohtajan ja kunnanvaltuuston puheenjohtajan kanssa 18.12.2023. Kehityskeskustelussa on yhteisymmärryksessä sovittu, ettei kunnanjohtajan palkkaan tehdä tänä vuonna erillistä tasokorotusta, vaan sitä korotetaan KVTES:n mukaisilla yleiskorotuksilla. Palkan tasokorotusta tarkastellaan seuraavan vuoden kehityskeskustelussa.

 

Kunnanjohtajan tehtäväkohtainen palkka on tällä hetkellä 8.224,07 euroa, minkä lisäksi maksetaan KVTES:n mukaisia työkokemuslisiä 657,93 euroa. Kokonaispalkka on siten tällä hetkellä 8882,00 euroa.

 

KT:n vuoden 2021 tilaston mukaan kaupungin- ja kunnanjohtajien keskimääräinen kokonaisansio oli 8 397 euroa/kk.

 

Tilastokeskuksen kuntasektorin palkkatilaston mukaan vuonna 2022 kunnan- ja kaupunginjohtajien keskimääräinen palkkaus oli seuraava:

 

 

2022

Peruspalkan keskiarvo, e/kk

Säännöllisen työajan ansion keskiarvo, e/kk

Kokonaisansion keskiarvo, e/kk

Kaupunginjohtaja

10 260

10 494

10 494

Kunnanjohtaja

7 463

7 625

7 625

 

 

Esittelijä  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää:
1) käsitellä asian hallituksen puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä ja
2) pitää kunnanjohtajan palkan nykyisellä tasolla, ja sitä korotetaan KVTES:n mukaisilla yleiskorotuksilla.

 

Päätös Kunnanjohtaja Vesa Anttila ilmoitti olevansa esteellinen ja oli poissa kokouksesta klo 20.36-20.38 asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan.

Päätösehdotus hyväksyttiin.