Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tyrnävän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.01.2024/Pykälä 19


Liite 1 Aloite Tonttiliittymien lumenaurauksesta

 

 

Aloite / Tonttiliittymien lumenaurauksesta

 

Kunnanhallitus 30.10.2023 § 238 

 

 

 

Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Jarno Kilpinen, p. 040 4868 300

 

Tyrnävän eläkeläiset on tehnyt kuntalaisaloitteen, missä he esittävät, että Tyrnävällä ryhdytään toteuttamaan tonttiliittymien lumenauraus niin, että aurausvallia ei muodostu.

 

Lain mukaan tontinomistaja vastaa tontille johtavan kulkutien kunnossapidosta.

 

Aloitteessa todetaan, että mm. iäkkäiltä asukkailta lumivallien poisto ei onnistu käsivoimin.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Vesa

 

Päätösehdotus Aloite annetaan tekniselle lautakunnalle lausuttavaksi. 

 

Päätös Seija Mällinen ilmoitti olevansa esteellinen tämän ja seuraavan asiakohdan osalta ja poistui kokouksesta klo 20.04.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Tekninen lautakunta 29.11.2023 § 81 

 

 

 

Valmistelija Yhdyskuntatekniikan päällikkö Juha Petäjäniemi, p. 040 195 1963

 

 Tyrnävän kunnan katujen talvihoidosta on sopimukset ovat voimassa aina keväälle 2025 saakka. Sopimukset sisältävät vielä optiot talvikausille 2025-2026 ja 2026-2027. Sopimuksiin ei sisälly aloitteen mukaisten tonttiliittymien kunnossapitoa.

 

Tonttiliittymien lumenpoisto, kytkettäessä ne nykyisiin sopimuksiin, tulee lisäämään työmäärää, vaatii uusinvestointeja urakoitsijoille ja työhön käytettävä aika kasvaa myös huomattavasti, sillä liittymiä on paljon. Lisäksi, jos liittymät hoidetaan koneellisesti, tulevat liittymien vallit muodostumaan liikenneturvallisuusriskiksi, mikäli liittymiin kasautuvaa lunta ei ajeta pois (yleensä liittymien välittömässä läheisyydessä ei ole tilaa riittävästi lumen koneelliselle varastoinnille). Kokonaiskustannukset aurausten osalta tulisivat siis vähintäänkin tuplaantumaan.

 

Tyrnävän kunnassa on mahdollisuus toimivaan kylätalkkaritoimintaan, vaikka niistä asukkaille kustannuksia muodostuukin. Myös mahdollista naapuriapua tulisi myös pystyä hyödyntämään.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Komu Hannu

 

Päätösehdotus Tekninen johtaja esittää lautakunnalle, että kunta ei edelleenkään osallistu liittymien aurauksiin kustannussyistä. Liittymien auraukset tulisi hoitaa entisellä tavalla kylätalkkareiden avulla tai muulla esim. mahdollisten naapureiden kanssa sovitulla tavalla.

 

Päätös Tekninen johtaja teki kokouksessa muutetun päätösehdotuksen:     Tekninen johtaja esittää lautakunnalle, että kunta ei osallistu liittymien aurauksiin kustannussyistä.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Kunnanhallitus 22.01.2024 § 19  

334/00.01.02.02/2023  

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Vesa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy teknisen lautakunnan lausunnon.

 

Päätös Seija Mällinen ilmoitti olevansa esteellinen ja oli poissa kokouksesta klo 20.40-20.41 asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan.

Päätösehdotus hyväksyttiin.