Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tyrnävän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 09.04.2024/Pykälä 60


 

 

Uuden varavaltuutetun määrääminen / Anttila

 

 

 

Kunnanhallitus 19.02.2024 § 40 

 

 

 

Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Jarno Kilpinen, p. 040 4868 300

 

Eero Anttila on 14.12.2023 lähettämällään sähköpostilla pyytänyt eroa  kunnan varavaltuutetun luottamustehtävästä paikkakunnalta poismuuton vuoksi.

 

Kuntalain 71§ mukaan vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö jonka kotikunta kyseinen kunta on.

 

Sen jälkeen kun henkilö on valittu luottamustoimeen, hän voi erota pätevästä syystä kesken toimikauden. Eron myöntää se toimielin, jonka valittava luottamushenkilö on. Valtuutetulle ja varavaltuutetulle, jotka valitaan vaaleissa, eron myöntää valtuusto (Kuntalaki 70 §).

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Vesa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus:  
1) esittää kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto hyväksyy Eero Anttilan eropyynnön ja hänelle myönnetään ero kunnanvaltuuston varajäsenyydestä ja
2) esittää kunnanvaltuustolle, että se pyytää keskusvaalilautakuntaa määräämään uuden varavaltuutetun Eero Anttilan tilalle.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Kunnanvaltuusto 08.04.2024 § 10 

 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Keskusvaalilautakunta 09.04.2024 § 60  

386/00.00.01.02/2023  

 

 

Valmistelija Tiedonhallintavastaava Iida Tahkola, puh. 040 610 6105

  

 

Päätösehdotus Kuntavaalien 2021 vahvistetun tuloksen mukaan Eero Anttilan tilalle varavaltuutetuksi nousee Eeva Lehtola.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.