Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tyrnävän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 29.04.2024/Pykälä 94


Liite 1 tyrnava
Liite 2 Asemapiirustus
Liite 3 Kehittämispäällikön lausunto / Purola

 

 

Suunnittelutarveratkaisuhakemus / määräalalle Purola RN:o 71:39

 

Kunnanhallitus 29.04.2024 § 94  

80/10.03.00.03/2024  

 

 

Rakennustarkastaja Jouko Parviainen, p. 040 4866 702

 

Haetaan suunnittelutarveratkaisua kiinteistön 859-401-71-39 määräalalle rakentaa kolme teräsrakenteista perunavarastoa, sekä toimistotilat ja erillinen autosuoja. Kokonaisala 5567 m2. Ensimmäisessä vaiheessa toteutetaan kaksi etelänpuolimmaista hallia sekä toimistotilat ja autosuoja. Toinen vaihe aloitetaan ensimmäisen vaiheen valmistumisen jälkeen vuonna 2026. Vaihtoehtoisesti haetaan suunnittelutarveratkaisua myös erilliselle toimistorakennukselle 220 ka-m2, joka sijoittuisi tontin eteläpuolelle.

 

Naapureita (8) on kuultu henkilökohtaisesti. Huomautuksen rakennushankkeen takia on jättänyt naapuri Kylmäsen Liikenne Oy. Naapuri huomauttaa liikennejärjestelyiden toteutuksesta niin, ettei tuleva rakentaminen saa ohjata pelloille kulkua Kylmäsen Liikenteen pihan läpi. Asia tulee naapurin mukaan ratkaista muilla tavoin.

 

Naapureista Muhostien hallinnoija POPELY on lausunut tarvittavilta osin ja ottanut kantaa tieliittymän pitämiseen ennallaan. POPELY on kehottanut hankkeeseen ryhtyvää hakemaan liittymälle käyttötarkoituksen muutosta.

 

Maankäyttö- ja rakennuslain 137 §:n " Rakennusluvan erityiset edellytykset suunnittelutarvealueella" mukaan rakentaminen ei saa aiheuttaa haittaa kaavoitukselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle. Lisäksi rakentamisen tulee olla sopivaa yhdyskuntateknisten verkostojen ja liikenneväylien toteuttamisen sekä liikenneturvallisuuden ja palvelujen saavutettavuuden kannalta ja tulee olla myös sopivaa maisemallisesta näkökulmasta eikä se saa vaikeutta erityisten luonnon- tai kulttuuriympäristön arvojen säilyttämistä eikä virkistystarpeiden turvaamista.

 

Tyrnävä kirkonkylän osayleiskaava 2020

Alue on osoitettu MA kaavamerkinnällä maatalouskäyttöön. Alue on maiseman kannalta merkittävä viljelyalue, jolle voidaan rakentaa maatalouskäyttöön tarkoitettuja rakennuksia ja rakennelmia. Alue on avointa peltomaisemaa rajautuen kuitenkin metsään ilmansuunnissa lounas ja länsi.

 

Asemakaavat

Alueella ei ole voimassa olevaa oikeusvaikutteista asemakaavaa.

 

Tyrnävän kunnan rakennusjärjestys

Tila sijaitsee rakennusjärjestyksessä suunnittelutarve- alueella A. Rakennusjärjestyksen mukaan, mikäli kiinteistöä ei liitetä kunnalliseen viemäriverkostoon on rakennuspaikan oltava vähintään 4000m². Käytettävissä oleva rakennusoikeus on korkeintaan 10 % rakennuspaikan pinta-alasta. Jos kiinteistö liitetään yleiseen vesi- ja viemäriverkostoon, on rakennuspaikan koon oltava vähintään 2500 m². Käytettävissä oleva rakennusoikeus on korkeintaan 10 % rakennuspaikan pinta-alasta. Edellä mainitut rajoitukset eivät koske kuitenkaan metsä- ja kalatalouden tai muita elinkeinon harjoittamisen kannalta tarpeellisia rakennuksia ja rakennelmia.

 

Rakennuspaikalta on olemassa tieyhteys Muhostielle.

 

Rakennukset liitetään kunnalliseen vesi- ja viemäriverkkoon.

 

Kunnan kaavoituksen puolesta hankkeen osalta on lausunut kehittämispäällikkö Janna Kumpula. Hän puoltaa hakemusta.

 

Rakennustarkastaja: Suunniteltu hanke täyttää Tyrnävän rakennusjärjestyksessä määritellyt ehdot sekä MRL 137 §:n suunnittelutarvealueelle asetetut edellytykset. Edellä mainittuihin asioihin perustuen esitän, että kunnanhallitus myöntää hankkeelle suunnittelutarveratkaisun.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Vesa 

 

Päätösehdotus  Kunnanhallitus myöntää hakijalle suunnittelutarveratkaisun rakennustarkastajan päätösehdotuksen mukaisesti.

Päätös annetaan julkipanon jälkeen. Päätöksestä perittävä maksu on 500 euroa ja sen maksaa hakija.

Päätös annetaan välittömästi tiedoksi Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselle sekä huomautuksen jättäneille naapureille.

Tämä päätös on voimassa kaksi (2) vuotta päätöksen julkipanosta lukien, jonka kuluessa hankkeelle on haettava rakennuslupa.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.