Kuulutus 2023/122
Tekstiilityön päätoiminen tuntiopettaja
Tyrnävä tarjoaa mukavampaa arkea lähellä kaupunkia. Olemme rohkea ja kasvava noin 7 000 asukkaan viihtyisä kotikunta nopeiden yhteyksien päässä Oulun kaupunkiseudulla. Ainutlaatuisen nuori ikärakenteemme tekee meistä eläväisen ja dynaamisen perheiden kunnan. Kuntamme työyhteisö on pidetty, ja meillä on hyvä ja kannustava henki. Hae mukaan reippaaseen ja ennakkoluulottomaan joukkoomme!
Tyrnävän kunnan Kuulammen koulussa on haettavana tekstiilityön päätoimisen tuntiopettajan sijaisuus ajalle 18.1.2024 - 1.6.2024. Opetettavana aineena on pehmeiden materiaalien käsityön opettaminen vuosiluokilla 7. - 9.
Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaisesti. Valitun on esitettävä alkuperäiset tutkintatodistukset.
Tehtävään valitun on ennen valinnan vahvistamista, viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista, esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3§:n mukainen rikostaustaote. Tehtävässä käytetään koeaikaa.
Hakuaikaa jatkettu. Hakuaika päättyy 8.1.2024 klo 15. Hakemus toimitetaan kuntarekry.fi -sähköisen hakujärjestelmän kautta. Haastattelut järjestetään Teamsin kautta.
Lisätietoja: vs.rehtori Miikka Mattila, miikka.mattila@tyrnava.fi 044 4971 006.