Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tyrnävän kunta

RSS-linkki

https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/announcements&show=30

Kuulutus 2025/37

Koulunkäynninohjaaja

 

 Tyrnävä tarjoaa mukavampaa arkea lähellä kaupunkia. Olemme rohkea ja kasvava noin 7 000 asukkaan viihtyisä kotikunta nopeiden yhteyksien päässä Oulun kaupunkiseudulla. Ainutlaatuisen nuori ikärakenteemme tekee meistä eläväisen ja dynaamisen perheiden kunnan. Kuntamme työyhteisö on pidetty, ja meillä on hyvä ja kannustava henki. Hae mukaan reippaaseen ja ennakkoluulottomaan joukkoomme!

 

Meillä on haettavana

 

koulunkäynninohjaajan tehtävä 5.8.2025 alkaen toistaiseksi.

 

Koulunkäynninohjaajan työ sisältää kasvatus- ja ohjaustyötä ja tarvittaessa henkilökohtaista avustamista yhteistyössä muun henkilökunnan kanssa. Työhön kuuluu lisäksi tarpeen mukaan lääkehoidosta huolehtimista.

Näiden lisäksi työhän kuuluu valvontatyötä, oppimateriaalin valmistamista, aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaamista ja muita mahdollisia rehtorin määräämiä tehtäviä.

 

Koulunkäynninohjaajan työaika on 38,25h/vko. Työaika voi vaihdella oppilaiden työjärjestysten ja muun toiminnan vuoksi.

 

Valittavalta edellytetään koulunkäynninohjaajan ammattitutkintoa, lähihoitajan tutkintoa tai muuta tehtävään soveltuvaa tutkintoa

 

Palkkaus KVTES:n mukainen.

 

Tehtävään valittavan henkilön on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6§ 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote. Tehtävässä noudatetaan 6 kk koeaikaa.

 

Hakemus toimitetaan 3.6.2025 klo 12 mennessä Kuntarekryn kautta.

 

Lisätietoa:

 

rehtori Tarja Hietikko, tarja.hietikko@tyrnava.fi, 044 4971238

apulaisrehtori Jarkko Vanhala, jarkko.vanhala@tyrnava.fi, 050 4134859

Julkaistu: 20.05.2025