Kuulutus 2025/70
Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja
Tyrnävän kunnan varhaiskasvatuksessa on haettavana kiertävän varhaiskasvatuksen lastenhoitajan toimi 1.12.2025 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Kiertävä varhaiskasvatuksen lastenhoitaja työskentelee Tyrnävän kunnan eri päiväkodeissa toteuttaen pedagogista toimintaa yhdessä työtiimien kanssa. Tehtävä edellyttää oman auton käyttömahdollisuutta.
Toiminnassa meille on tärkeää pienryhmätoiminnan toteuttaminen ja positiivisen pedagogiikan edistäminen. Arvostamme lisäksi myönteistä ja vastuullista työotetta, aloitteellisuutta, joustavuutta, hyviä vuorovaikutustaitoja ja valmiuksia tiimityöhön.
Kiertävän varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tasopalkka on 2480,61 €/kk.
Tyrnävän kunnan varhaiskasvatuksessa tarjoamme kehittämismyönteisen työympäristön. Järjestämme henkilöstöllemme säännöllisesti täydennyskoulutuksia, ja toimintavuoden aikana pidämme työyhteisön omia suunnittelu-, arviointi- ja kehittämispäiviä.
Tyrnävän kunnassa panostetaan työhyvinvoinnin tukemiseen, ja meillä on käytössä työntekijöillemme mm. kuntosalietu ja henkilöstön liikuntavuorot, työhyvinvointiraha, sekä Epassin liikunta- ja kulttuurietu. Työyhteisön virkistyspäivää vietämme vuosittain. Työllesi saat tukea omilta työkavereiltasi, tiimisi varhaiskasvatuksen opettajalta, varhaiskasvatuksen erityisopettajalta ja esihenkilöltäsi.
Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät varhaiskasvatuslain (540/2018) mukaan. Valitun on ennen toimen vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydestään sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikostaustaote. Toimen täytössä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Kelpoisuuden osoittavat todistukset tulee esittää mahdollisessa haastattelutilanteessa, tai viimeistään ennen toimen vastaanottamista.
Hakemus toimitetaan 20.11.2025 klo 12:00 mennessä Kuntarekryn kautta.
Lisätietoa: varhaiskasvatusjohtaja Riitta Kangasniemi puh. 0503686014