Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tyrnävän kunta

RSS-linkki

https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/announcements&show=30

Kuulutus 2022/186

Koulunkäynninohjaaja

 

 Tyrnävä tarjoaa mukavampaa arkea lähellä kaupunkia. Olemme rohkea ja kasvava noin 7 000 asukkaan viihtyisä kotikunta nopeiden yhteyksien päässä Oulun kaupunkiseudulta. Ainutlaatuisen nuori ikärakenteemme tekee meistä eläväisen ja dynaamisen perheiden kunnan. Kuntamme työyhteisö on pidetty, ja meillä on hyvä ja kannustava henki. Hae mukaan reippaaseen ja ennakkoluulottomaan joukkoomme!

 

 
Tyrnävän kunta hakee

 

 KOULUNKÄYNNINOHJAAJAA 31.10.2022 alkaen toistaiseksi

 

 Sijoituspaikkana on Kuulammen koulu. Kuulammen koulu on n. 480 oppilaan koulu vuosiluokille 7 - 9.

 

 Koulunkäynninohjaajan tehtävään kuuluu toimiminen luokassa, jossa oppilailla on laajan tai vaativan tuen tarvetta. Tehtävässä edellytetään erinomaisia yhteistyötaitoja. Arvostamme työkokemusta toimimisesta vaativan erityisen tuen oppilaiden kanssa.

 

 Kelpoisuusehtona on koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkinnon, aikaisemmin koulunkäyntiavustajan ammattitutkinto, tai vastaavan ammattitutkinnon suorittaminen. Esim. lastenhoitaja, lähihoitaja.

 

 Tehtävässä edellytetään erinomaisia yhteistyötaitoja. Arvostamme työkokemusta yläkoulussa toimimisesta.

 

 Palkkaus KVTES mukaan. Tehtävään valitun on viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista toimitettava hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote.

 

 Hakemus jätetään sähköisesti Kuntarekryn kautta.

 

 Hakuaika päättyy 30.9.2022 klo 15.

 

 Tiedustelut: rehtori Jaakko Niskanen, sp. jaakko.niskanen@tyrnava.fi, p. 050 439 6000 tai apulaisrehtori Miikka Mattila, sp. miikka.mattila@tyrnava.fi. p. 044 497 1006.             

 

 

 

Julkaistu: 12.09.2022