Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tyrnävän kunta

RSS-linkki

https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/announcements&show=30

Kuulutus 2023/72

Kirjastovirkailija/ hanketyöntekijä

 

 Tyrnävä tarjoaa mukavampaa arkea lähellä kaupunkia. Olemme rohkea ja kasvava noin 7 000 asukkaan viihtyisä kotikunta nopeiden yhteyksien päässä Oulun kaupunkiseudulla. Ainutlaatuisen nuori ikärakenteemme tekee meistä eläväisen ja dynaamisen perheiden kunnan. Kuntamme työyhteisö on pidetty, ja meillä on hyvä ja kannustava henki. Hae mukaan reippaaseen ja ennakkoluulottomaan joukkoomme!



Meillä on haettavana kirjastovirkailijan/hanketyöntekijän määräaikainen toimi

 

Kipinää kirjastosta -hankkeeseen palkataan 50 % työntekijä ajalle 1.8.2023 - 30.6.2024. Kipinää kirjastosta - eritysryhmien kirjastopalveluiden kehittäminen -hankkeessa kehitetään Tyrnävän kunnankirjaston toimintamalleja erilaisten asiakasryhmien lukuinnon, -taidon ja monilukutaidon edistämiseksi.

 

Hanketyöntekijä toimii yhteistyössä kirjaston henkilökunnan kanssa kehitysvammaisten kuntalaisten kirjastopalveluiden kehittämisen edistämiseksi. Hankkeen keskeisenä tavoitteena on luoda palveluasumisyksiköiden kanssa toimintamalleja, joilla voidaan vahvistaa myös kehitysvammaisten kuntalaisten keskuudessa kirjasto- ja kulttuuripalveluiden tunnettavuutta ja vaikuttavuutta. Erityisryhmien kirjastossa käynnin lisäämiseksi ja sujuvan asioinnin varmistamiseksi myös Myllykirjaston saavutettavuutta kehitetään hankkeessa.

 

Lisäksi Kipinää kirjastosta -hankkeessa luodaan yhteistyömalli hyvinvointialueelle siirtyneiden nuorten aikuisten ja aikuisten kuntouttavan työtoiminnan ryhmien kanssa. Yhteistyötä lukemisen edistämiseksi ja monilukutaidon kehittämiseksi tehdään hyvinvointialueen ja kunnan rajapinnassa. Nuoret ja nuoret aikuiset pääsevät vaikuttamaan heille ja ikätovereilleen suunnattujen palveluiden kehittämiseen.

 

Edellytämme hakijalta soveltuvaa korkeakoulututkintoa, johon sisältyvät tai jonka lisäksi on suoritettu vähintään 60 opintopisteen tai 35 opintoviikon laajuiset korkeakoulutasoiset kirjasto- ja informaatioalan opinnot.

 

Työ sisältää ilta- ja viikonlopputyötä ja tehtävän hoitaminen edellyttää oman auton käyttöä.

 

Hakemukset tulee toimittaa 19.6.2023 klo 16.00 mennessä Kuntarekryn kautta.

 

Haastattelut tullaan järjestämään alkuviikosta 26. Alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä. Palkkaus ja muut työsuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Toimen täyttämisessä käytetään neljän (4) kuukauden koeaikaa.

 

Lisätietoja antaa kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Elina Huurre, elina.huurre@tyrnava.fi tai puhelintiedustelut 9.6.2023 klo 8-10 ja 13.6.2023 klo 15-17, p. 044 4971 240.

Julkaistu: 05.06.2023