Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tyrnävän kunta

RSS-linkki

https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/announcements&show=30

Kuulutus 2024/32

Koulunkäynninohjaaja

 

 Tyrnävä tarjoaa mukavampaa arkea lähellä kaupunkia. Olemme rohkea ja kasvava noin 7 000 asukkaan viihtyisä kotikunta nopeiden yhteyksien päässä Oulun kaupunkiseudulla. Ainutlaatuisen nuori ikärakenteemme tekee meistä eläväisen ja dynaamisen perheiden kunnan. Kuntamme työyhteisö on pidetty, ja meillä on hyvä ja kannustava henki. Hae mukaan reippaaseen ja ennakkoluulottomaan joukkoomme!



 

Tyrnävän kunta hakee

 

KOULUNKÄYNNINOHJAAJAA toistaiseksi 7.8.2024 alkaen.

 

Haemme ohjaajaa Kuulammen koulun joustavan perusopetuksen luokkaan (lk. 8 - 9). JOPO-ohjaaja voi olla koulutukseltaan esimerkiksi koulunkäynninohjaaja, nuoriso- tai vapaa-ajan ohjaaja, sosiaaliohjaaja, sosionomi tai yhteisöpedagogi tai muun soveltuvan koulutuksen omaava henkilö.

 

JOPO-ohjaaja on tärkeä tukihenkilö oppilaille, jotka tarvitsevat erityistä tukea opiskelussaan. Ohjaaja työskentelee tiiviissä yhteistyössä JOPO-opettajan kanssa ja vastaa monista käytännön asioista, kuten työssäoppimisjaksojen järjestämisestä, opintokäyntien suunnittelusta ja oppilaiden ohjaamisesta ja kannustamisesta.

 

Arvostamme hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, oma-aloitteisuutta, luovuutta ja joustavuutta. Ohjaajan työ on vaihtelevaa ja haastavaa, mutta myös palkitsevaa ja merkityksellistä.

 

Joustavan perusopetuksen luokka, eli JOPO-luokka, on tarkoitettu oppilaille, jotka ovat vaarassa jäädä ilman perusopetuksen päättötodistusta tai jatko-opintopaikkaa. JOPO-luokalla opetus noudattaa perusopetuksen opetussuunnitelmaa, mutta työskentelyssä korostuvat toiminnallisuus, monialaisuus, oman elämän ja työelämän hallinta sekä TOP- eli työssäoppimisjaksot.

 

Työaika on 38,25 h/vko. Palkkaus määräytyy kunnallisen yleisen työ- ja virkaehtosopimuksen (KVTES) ja kunnassa tehdyn työn vaativuuden arvioinnin mukaan.

 

Tehtävään valitun on ennen työn vastaanottamista esitettävä rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rekisteriote. Tehtävässä noudatetaan 6 kk koeaikaa.

 

Hakemus jätetään sähköisesti Kuntarekryn kautta.

Hakuaika päättyy 26.4.2024 klo 15.00.

 

Tiedustelut: apulaisrehtori Miikka Mattila, sp. miikka.mattila@tyrnava.fi. p. 044 497 1006 tai rehtori Jaakko Niskanen, sp. jaakko.niskanen@tyrnava.fi, p. 050 439 6000.

Julkaistu: 12.04.2024