Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tyrnävän kunta

RSS-linkki

https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/announcements&show=30

Kuulutus 2024/34

Koulunkäynninohjaaja

 

 Tyrnävä tarjoaa mukavampaa arkea lähellä kaupunkia. Olemme rohkea ja kasvava noin 7 000 asukkaan viihtyisä kotikunta nopeiden yhteyksien päässä Oulun kaupunkiseudulla. Ainutlaatuisen nuori ikärakenteemme tekee meistä eläväisen ja dynaamisen perheiden kunnan. Kuntamme työyhteisö on pidetty, ja meillä on hyvä ja kannustava henki. Hae mukaan reippaaseen ja ennakkoluulottomaan joukkoomme!



 

Meillä on haettavana

 

Koulunkäynninohjaajan tehtävä ajalle 7.8.2024 - 31.5.2024.

 

Tehtävään valittava koulunkäynninohjaaja toimii Kuulammen koulun erityisluokassa yhdessä opettajan ja koulunkäynninohjaajien kanssa.

 

Koulunkäynninohjaajan työ sisältää kasvatus- ja ohjaustyötä ja pääsääntöisesti henkilökohtaista avustamista yhteistyössä muun henkilökunnan kanssa. Työhön kuuluu lisäksi hoidosta ja lääkehuollosta huolehtimista. Näiden lisäksi työhön kuuluu valvontatyötä, oppimateriaalin valmistamista, aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaamista ja muita mahdollisia rehtorin määräämiä tehtäviä. Tehtäviin sisältyy oppilaan avustamista aamutoimissa, koulumatkoilla ja tarvittaessa iltapäivällä. Lisäksi tehtäviin saattaa sisältyä Tyrnävän kunnassa järjestettävää kehitysvammaisten lasten tilapäishoitoa viikonloppuisin yhdessä sosiaalialan ammattilaisen työparina. 

 

Koulunkäynninohjaajan työaika on 38.25 h/vko. Työaika voi vaihdella oppilaiden työjärjestysten ja muun toiminnan mukaan klo 7-17 välisenä aikana. Palkkaus on KVTES:n mukainen.

 

Valittavalta edellytetään lähihoitajan tai koulunkäynninohjaajan ammattitutkintoa tai muuta tehtävään soveltuvaa tutkintoa. Tehtävä edellyttää hyvää suullista ja kirjallista suomen kielen taitoa.

 

Tehtävään valittavan henkilön on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6§ 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote.

 

Hakemus toimitetaan Kuntarekryn kautta 30.4. klo 15.00 mennessä.

 

Lisätietoa: Apulaisrehtori Miikka Mattila, sp miikka.mattila@tyrnava.fi p. 044 497 1006.

Julkaistu: 15.04.2024