Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tyrnävän kunta

RSS-linkki

https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/announcements&show=30

Kuulutus 2024/35

Koulunkäynninohjaaja

 

 Tyrnävä tarjoaa mukavampaa arkea lähellä kaupunkia. Olemme rohkea ja kasvava noin 7 000 asukkaan viihtyisä kotikunta nopeiden yhteyksien päässä Oulun kaupunkiseudulla. Ainutlaatuisen nuori ikärakenteemme tekee meistä eläväisen ja dynaamisen perheiden kunnan. Kuntamme työyhteisö on pidetty, ja meillä on hyvä ja kannustava henki. Hae mukaan reippaaseen ja ennakkoluulottomaan joukkoomme!



Tyrnävän kunta hakee

 

KOULUNKÄYNNINOHJAAJAA ajalle 7.8.2024 - 31.5.2025

 

Sijoituspaikkana on Kuulammen koulu. Kuulammen koulu on n. 480 oppilaan koulu vuosiluokille 7 - 9.

 

Koulunkäynninohjaajan tehtävään kuuluu toimiminen yleisopetuksen luokissa, joissa oppilailla on tuen tarvetta. Tehtävässä edellytetään erinomaisia yhteistyötaitoja.

 

Kelpoisuusehtona on koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkinnon, aikaisemmin koulunkäyntiavustajan ammattitutkinto, tai vastaavan ammattitutkinnon suorittaminen. Esim. lastenhoitaja, lähihoitaja.

 

Arvostamme työkokemusta yläkoulussa toimimisesta.

 

Palkkaus KVTES mukaan. Tehtävään valitun on viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista toimitettava hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Tehtävässä on 6 kuukauden koeaika.

 

Hakemus jätetään sähköisesti Kuntarekryn kautta.

 

Hakuaika päättyy tiistaina 30.4.2024 klo 15.

 

Tiedustelut: apulaisrehtori Miikka Mattila, sp. miikka.mattila@tyrnava.fi, p. 044 497 1006

Julkaistu: 15.04.2024