Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tyrnävän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 10.06.2024/Pykälä 21


Liite 3 Toimintakertomus 2023 / Hallinto- ja Kehittämisosasto

 

 

Toimintakertomus 2023 / Hallinto- ja kehittämisosasto

 

Kunnanhallitus 25.03.2024 § 67 

 

 

 

Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Jarno Kilpinen, p. 040 4868 300

 

Kuntalain 115 §:n mukaan laaditaan vuosittain kunnan toimintakertomus. Toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta.

 

Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan talouteen ja konsernitaseeseen liittyvistä olennaisista asioista, joista ei ole tehtävä selkoa tuloslaskelmassa tai taseessa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Vesa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy hallinto- ja kehittämisosaston toimintakertomuksen vuodelta 2023 ja esittää sen edelleen kunnanvaltuustolle. Toimintakertomuksen keskeiset tiedot koostetaan valtuustolle tilinpäätöskertomukseen.

Hallinto- ja kehittämisosaston raportti vuodelta 2023 annetaan valtuustolle tiedoksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Kunnanvaltuusto 10.06.2024 § 21  

50/02.06.01.03/2024  

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet: