RSS-linkki
Kokousasiat:https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.05.2026/Pykälä 106
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Hirsijärven Vesi Oy:n kokouskutsu
Kunnanhallitus 04.05.2026 § 106
126/00.05.01/2026
Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Jarno Kilpinen, p. 040 4868 300
Hirsijärven Vesi Oy:n yhtiöjärjestyksen mukaisesti yhtiön asioita hoitaa varsinaisen yhtiökokouksen valitsema hallitus, johon kuuluu kuusi varsinaista ja kuusi varajäsentä, jotka valitaan osakkaiden osakemäärien suhteessa nimeämistä ehdokkaista kolmeksi vuodeksi kerrallaan.
Hirsijärven Vesi Oy:n yhtiökokous pidetään torstaina 28.5.2026 klo 9.00 alkaen Muhoksen kunnantalolla osoitteessa asematie 14, 91500 Muhos.
Yhtiön hallituksesta ovat Tyrnävän kunnan edustajista erovuorossa vuonna 2026 Tauno Uitto ja varajäsen Tiia Rusila.
Yhtiökokousedustajaksi vuonna 2025 valittiin Vesa Anttila ja varaedustajaksi Jarno Kilpinen.
Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Vesa
Päätösehdotus Kunnanhallitus nimeää yhtiökokousedustajan ja varaedustajan Hirsijärven Vesi Oy:n yhtiökokoukseen. Kunnanhallitus antaa edustajalle ohjeet jäsenen ja varajäsenen valitsemiseksi yhtiön hallitukseen.
Päätös Kunnanhallitus nimesi yhtiökokousedustajaksi Vesa Anttilan, varalla Jarno Kilpinen, ja ohjeisti yhtiökokousedustajaa valitsemaan hallitukseen Pasi Heikkalan ja hänelle varajäseneksi Tiia Rusilan.
| Edellinen asia | Seuraava asia |