Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tyrnävän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tyrnava.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.10.2022/Pykälä 220


Valmisteluvaiheen palautteiden vastineet

 

 

Palkin asemakaavan muutoksen valmisteluvaiheen palaute

 

Kunnanhallitus 03.10.2022 § 220  

116/10.02.03/2022  

 

 

Valmistelija Kehittämispäällikkö Janna Kumpula, p. 040 162 6149

 

Tyrnävän kunnanhallitus on päättänyt kokouksessaan 15.2.2021 § 55 käynnistää Kirkonseudun asemakaavan Palkin alueen muutoksen laatimisen. Kaavaa laativaksi konsultiksi valittiin tarjouspyyntöjen perusteella 29.11.2021 § 363 Tilatohtorit Oy ja kaavoituksen seurantaan perustettiin ohjausryhmä. Kunnanhallitus päätti 14.3.2022 § 56 kuuluttaa kaavan vireille. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma pidettiin nähtävillä 16.3.-18.4.2022. Kaavan valmisteluaineisto pidettiin nähtävillä 1.6.-30.6.2022 kunnanhallituksen päätöksellä 30.5.2022 § 141.

 

Tavoitteena on Palkin hevostalousalueeksi kaavoitetun asemakaava-alueen osan muutos. Suunnittelualueen koko on noin 88 hehtaaria, jossa muutostarve kohdistuu merkittävimmiltä osin noin 55 hehtaarin alueelle. Kaavaluonnoksessa oli esillä asumisen tontteja AO-, AP-, APE- ja AOT-merkinnöillä. Lisäksi alueella on huomioitu sen virkistyskäytön kehittäminen.

 

Kaavaluonnoksesta saatiin valmisteluvaiheen kuulemisessa 7 lausuntoa ja 3 mielipidettä. Kaavoittaja on laatinut palautteiden vastineesta luonnoksen, jota käsiteltiin ohjausryhmässä 22.8.2022.

 

Liitteet: Valmisteluvaiheen palautteiden vastineet
 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Vesa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy valmisteluvaiheen palautteeseen laaditut vastineet.

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.

Rusila, Suotula ja Törmä ilmoittivat olevansa esteellisiä ja olivat poissa kokouksesta klo 16.22-16.23 tämän asin käsittelyn ja päätöksenteon aikana.

Matinolli toimi kokouksen puheenjohtajana klo 16.22-16.23

Hannele Heikkilä-Tuomaala valittiin tämän kohdan pöytäkirjantarkastajaksi Matinollin tilalle.

 

 

Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet: